Oman elämänsä Saapasjalkakissa

Suurin osa meistä muistaa varmasti lapsena kuulemansa sadun Saapasjalkakissasta, siinähän nuoren miehen isältään perinnöksi saama pieni musta kissa muuttaa hänen elämänsä täysin.

Sadun alussa poika on ensin saamaansa perintöön täysin myrtynyt kun hänen vanhemmat veljensä saavat perinnökseen isänsä talon ja myllyn, kunnes kissasta tulee esiin aivan uusia kykyjä ja kaikki pojan elämässä kääntyy täysin päälaelleen. Osaton poika saa loppujen lopuksi itselleen prinsessan ja puoli valtakuntaa. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Mikä on sadun syvin olemus, ajatus, mikä sen opetus?

Onko kyseessä ainoastaan lapsille tarkoitettu turha tarina, uskottelu maailman kauneudesta ja oikeudenmukaisuudesta vai jonkin kissoja ihailleen keskiaikaisen tarinamaakarin sen aikainen propagandapläjäys erään lemmikkilajin suosion nostamiseksi?

Ehkä osaltaan hieman kumpaakin.

Tarinan taustalla, sen perustana on kuitenkin myös ajatus ja unelma siitä, että käytännössä tyhjin käsin, kuulemansa todeksi uskomalla ja toisen apuun luottamalla voi nousta tunnettuvuuteen, valtaan ja saada elämässään kaiken sen mitä haluaa, prinsessaa ja valtakuntaa myöten. Itsensäkehittämisgenren perinteisintä sanastoa ja mentaalikuvastoa, siis. Tuollainen kielikikkailu hallittiin selvästikin jo keskiajalla, eli mistään uudesta keksinnöstä ei ole kyse.

Totuus on kuitenkin ollut aina, kautta aikojen se, että meidän itsemme täytyy tehdä itsestämme sitä, mitä omissa unelmissamme ja toiveissamme kaikkein eniten haluamme. 

Pelkällä kiitoksella eläviä ulkoisia vaikuttajia, Saapasjalkakissoja, siinä missä myöskään toisaalta muitakaan proverbiaalisella yleisnimellä kutsuttuja ilmaisia lounaita ei ole olemassa.

Tavalla taikka toisella maksat aina ulkomaailmalle ja muille ihmisille aivan kaikesta, mitä he tiellesi ja tueksesi tuovat. Ollakseen vapaa ja riippumaton jokaisen meistä on oltava itse oman elämänsä suunnittelija, mahdollistaja, toteuttaja, sen moottori.

Oman elämänsä Saapasjalkakissa.

IE

Kuva: Walkerssk / Pixabay

4 Comments

Vastaa käyttäjälle Tiina Maria Peruuta vastaus