Ei enää koskaan

Kerran sitä vain yksinkertaisesti väsyy.

Tavoittelemaan, ehdottamaan, mahdollistamaan, pyytämään. Hiihtämään latua auki toisen edellä. Latua, jolle toinen ei toistuneista lupauksistaan huolimatta koskaan vaivautunut, niin paljon oli muita parempia, houkuttelevampia latuja, laduntekijöitä.

Kun toistuvasta, jatkuvasta, kylmästä kieltäytymisestä, selän kääntämisestä ja vaikenemisesta tosipaikassa tulee uusiutuva luonnonvara, henkinen lyömäase, nöyryyttämisen, voimannäytön ja vallankäytön väline. Ensimmäisestä höyhenenkevyestä sipaisusta viimeiseen, kaiken päättävään, dekapitoivaan voimalitsariin.

Ehdotukset on ehdotettu, pyynnöt pyydetty, ladut avattu. Turhaan.

Ei enää koskaan.

Varmaankin aivan mahdotonta ymmärtää, eräälle.

Eräälle, jolle rehellisyys ja oman sanansa pitäminen ei koskaan merkinnyt yhtään mitään.

Ehkä hän ymmärtää, kun kerran joutuu itse samaan tilanteeseen, mutta käänteisissä rooleissa. Antaa kaikkensa ainoastaan päätyäkseen päättömäksi, petetyksi, marginalisoiduksi, jätetyksi jälkeen.

Silloin hän sen ymmärtää ja silloinkin vain ehkä.

Ja joka tapauksessa aina liian myöhään.

IE

Kuva: Martina Mainetti / Pixabay