Suomi kiinni, päät auki

Juhannus. Kesä kauneimmillaan. Suomi on taas kiinni ja päät ovat auki. Monella ja monessa mielessä.

Koronasikailu ja välinpitämättömyys toisista ihmisistä ovat taas sallittuja, tietyissä tiedotusvälineissä toimintana jopa kehuskeltua ja ylistettyä.

Etenkin keltainen lehdistö on täynnä kyseenalaisia juttuja, joissa ihmiset kehuskelevat toimittajan heille luoman salanimen suojissa omia perseilyjään ja välinpitämättömyyttään kanssaihmisistään (”Kun en mä vaan pysty oleen omaehtosessa karanteenissa, mä en kestä olla, ei kiinnosta. Pitää päästä liikkeelle.”).

Toimittajakunnan hienoimmat ylpeilevät ja loistavat noissa jutuissa samalla myös omalla välinpitämättöymyydellään. Upeaa, noin sitä lehtiä myydään ja rahaa tehdään.

Aiemmin paljon hyvässä hehkuttamistani suomalaisista jalkapallofaneista paljastuu heistäkin myös inhimillisiä piirteitä, vähemmän hyvässä. Viranomaiset Suomessa kusevat idiotiassa toistensa kanssa kilpaillen aivan selviä mustaa valkoisella-päätöksiä ihmisten maahan päästämisessä, joiden tuloksena Suomeen on rahdattu testaamatta Venäjältä satamäärin suomalaista jalkapallokarjaa, epäilemättä paljon myös delta-varianttilaisia. Upeetaa! Meillä kun ei ole vielä tarpeeksi eri varianttien ja ryhmien sairastuneita ja kuolleita, niin kerätään täyteen koko sarja.

Ja televisiossa asiasta vastaava ministeri kieltäytyy nimeämästä asiasta vastuullista/vastuullisia, jankuttaen kerta toisensa jälkeen joka kysymykseen että ”on turha syyllistää kun maito on maassa”. Tyypillistä selkärangattomuutta, mutta toisaalta mitäpä nältä voi odottaakaan. Mikään ei muutu. Deal with it.

Juhannusjuhlilla suuri stara kiljuu lavalla kurkku suorana ”Me halutaan elää!”, keikan katsojat kuolaavat kännissä toistensa päälle haluten levittää koronaa toisiinsa, omiin läheisiinsä ja sitä kautta eteenpäin. Kun asiaa ei edes ajattele. niin silloin korona ei voi levitä. eikö totta? Aivan mahtavaa! Jatkakaa hyvää työtänne, kännissä ja läpällähän tuo hoituu. Vaikka olen itse jo kahdesti rokotettu, minua kylmää nähdä näitä saatanan minäminäminä-juttuja.

Miksei julkisuudessa keskitytä enemmän perseilyn ja toisista ihmisistä välinpitämättömän toiminnan tuloksiin? Miksei missään puhuta ihmisen, yksilön vastuusta toisista ihmisistä?

Vastaan omaan kysymykseeni.

Käsitteinä sanat vastuu tai vastuunotto eivät ole mediaseksikäitä eivätkä ne myy, siksi että nykymaailma suosii joka asiassa vastuunvälttelijöitä. On niin mukavaa saada olla ja elää vapaasti välittämättä mistään, ja vaatia kaikkien muiden hoitavan myös itselle kuuluvat vastuut. Vastuu kun on niin vitun kuvottava sana. Edut ja oikeudet kyllä kelpaavat kaikille joka asiassa ja täysimääräisinä.

Jaettu vastuu ei kuulu todellisessa elämässä kenellekään, eivätkä viranomaisten ja poliitikkojen tekopyhät, mahdollisimman ympäripyöreästi sanoitetut toiveet merkitse yhtään mitään. Leipäpappeja koko orkesteri.

Varmaankin on niin, että olen niin ajatusmaailmaltani kuin sisäiseltä viritykseltänikin mennyttä maailmaa.

Se ei kuitenkaan muuta tai poista sitä tosiasiaa, että minä olen ajatellut ja ajattelen vastakin myös kanssaihmisiäni ja heidän pärjäämistään. Minäkin haluan elää, mutta en kuitenkaan muiden kustannuksella omalla mukavuusalueellani, pelaamalla venäläistä koronarulettia kanssaihmisteni elämällä.

Olkoon se pinnallisuuden ja ilkeän itsekkyyden näkökulmasta kuinka typerää hyvänsä.

IE

Kuva: Leroy Skalstad / Pixabay

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *