Käärmepallo

Meneillään on joka kesä toistuva pudotuspeli.

Etenkin nyt koronan jo hieman hellitettyä otettaan nähdään selvääkin selvemmin kuka mahtuu kenenkin tanssikirjaan, osoittautuu yhteisen ajan arvoiseksi keskellä kauneinta kesä-Suomea – ja kuka ei.

Tekstejäni enemmän lukeneet ja taustaani paremmin tuntevat tietävät jo vuosien takaa suoranaisen vittuuntumiseni siihen, että liian moniin ihmisiin ja heidän lupauksiinsa ei ole enää pitkiin aikoihin pystynyt luottamaan. Lupausten ja sopimusten pettämisen, ja suoranaisen valehtelemisen ei pitäisi olla ylpeyden aihe kenellekään.

Ei pitäisi, niin.

Liian monelle, etenkin henkiselle (itseään sellaisena pitävälle ja itseään sellaisena kanssaihmisilleen mainostavalle) feminiinille se kuitenkin on sitä, onneksi olkoon. Mitä enemmän saadaan ketkuiltua ja vetkuiltua, kusetettua ja ghostattua, sitä suurempaa nautintoa, iloa ja tyydytystä se näyttää tekijöilleen tuottavan.

Tämä tuli tuta jälleen herra ties kuinka monennen kerran perinteiseksi muodostuneella vuosittaisella itä-Suomen ystävieni ja tuttavieni tapaamiskierroksella. Sielläkin vertauskuvallisesti vanhaa sananlaskua mukaillen eräs ”pyssyyn ujutettava käärme” vääntäytyi tällä kertaa sellaiselle solmulle, että pyssyn piipun olisi pitänyt olla suurimman ilmatorjuntatykin kaliiperia, jotta käärmepallo olisi saatu sinne mahtumaan.

Tilanteen tarkempia yksityiskohtia en avaa, olimme joka tapauksessa sopineet tapaamisestamme viikkoja aiemmin, mutta viimeiset yhteydenottoni hänen suuntaansa paria päivää ennen tapaamista hän ghostasi hengiltä tietoisen kylmästi ja täydellisesti. Itseäni tuo kiltisti sanottuna harmitti ja ennen kaikkea ihmetytti sillä olin vuosien aikana etäkontakteissa pitänyt häntä luotettavana ja täysin toisenlaisena verrattuna kaiken maailman tusinahöpöhenkisiin päiväperhoihin, joiden sydämetön, täysin ulkoisiin arvoihin perustuva pinnallisperseily on ollut elämässäni viime vuosina enemmän sääntö kuin poikkeus.

Luottamukselleni ja uskolleni ihmisten hyvyyteen ja rehellisyyteen ei ollut tosielämässä katetta tälläkään kertaa.

Jos toisen ihmisen tapaamiseen ja kohtaamiseen on todellinen halu, niin aikaa ja mahdollisuus siihen järjestyy AINA, etenkin kun asiaa suunnitellaan viikkoja ennen tapaamista. Jos halua tavata tai loppujen lopuksi edes pitää yllä keskusteluyhteyttä ei ole olemassa, katoaa luottamus ja pohja kaikelta muultakin. Siinä koko kupletin juoni.

Edellä kertomani käärmepallo ei enää ystävyyttäni saati tuttavuuttani tarvitse enkä minä häntä, selän- ja takinkäännöt toimivat automaagisesti yhtä hyvin molempiin suuntiin, kiitos paljon. Jos edessä oli jotain todellisia esteitä (mikä on luonnollisesti mahdollista), niistä edes muutamalla sanalla ennalta viestittämällä olisi pelastettu koko tilanne.

Ei sitten kuitenkaan.

Tiedän sen, ettei tämäkään teksti saa kovin montaa lukijaa ajattelemaan omaa toimintaansa tai vaikuttimiaan suhteissaan muihin ihmisiin ja heidän kohteluunsa.

”Miestähän tässä vain jälleen kerran jallitettiin, mikä on ongelma? Oikein niille saatanoille, kaiken ovat ansainneet.” Keskitynkin siis vain omalta puoleltani toivomaan, että vastavuoroisuusperiaate toimii ja että kusettajillekin löytyy omat kusettajansa, jotka opettavat pinnallikoille tapoja kovimmalla mahdollisella kädellä.

We can only hope.

IE

Kuva: PublicDomainPictures / Pixabay

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *