Tietoa ja tuskaa

”Joka tietoa lisää, se tuskaa lisää.”

Tiedotusvälineet, jos mitkä asian ymmärtävät ja tuota ajatusta myös omassa toiminnassaan hyödyntävät.

Jatkuvalla syötöllä vuosi toisensa jälkeen tiedotusvälineissä iskostetaan suomalaisten tietouteen ympäri maailmaa tapahtuvia luonnonmullistuksia, saastumista, onnettomuuksia, sotia, väkivaltaa, rasismia, metoota siinä missä nykyajan suosikkipandemiaakin. Kaikkeen tuohon vyörytykseen kyllästyneenä olen jo vuosia vähentänyt esimerkiksi television seuraamista vähän kerrassaan.

Ylen Aamu-TV on ainoa ohjelma jota enää seuraan, käytännössä television seuraamisen vähentäminen ei ole vaatinut suurta taistelua. Itseäni kiinnostavien ohjelmien koko ajan vähentyessä kaikki on tapahtunut kuin itsestään.

Vaikka olen arvostanut Ylen Aamu-TV:tä pitkään sen toimittajien ammattitaidon takia, silmään sattuu kuitenkin koko ajan useammin se, että myös sen toimittajilla on tiettyjä suosikkikohteita ja agendoja, joita korostetaan ja nostetaan pöydälle päivästä toiseen jopa viikkojen ajan perätysten, eri tahoja sormella osoitellen. Valtiollisen televisioyhtiömme toimintatapoihin ei näytä enää kuuluvan puolueettomuus – jos on koskaan kuulunutkaan, sillä usein niin yksisilmäisesti maailmaa heidän päättämiensä ja korostamiensa värien mukaiseksi maalataan.

Puolueettomuus ei tarkoita sitä, että asioista tuodaan yksisilmäisesti esiin vain niiden yhtä puolta, tai sitä että asiakokonaisuuksissa korostetaan niiden tiettyjen tekijöiden osuutta tai toimintaa, jättäen toiset, vähintäänkin yhtä vaikutusvaltaiset tekijät täydellisesti huomion ulkopuolelle. Syy tuohon meillä on se, että Suomessa pelätään leimautumista, täällä kun ketään ei saisi osoitella sormella – suomalaisia ja suomalaisuutta lukuun ottamatta. Ja meitä täytyy sitten vastaavasti osoitella keskisormella oikein urakalla.

Mutta palataan takaisin tietoon ja tuskaan.

Mikä ilo on siitä, että meille korostetaan koko ajan sitä kuinka huonosti asiat jossain muualla maailmassa ovat?

Mikä hyöty meillä Suomessa on tietää, että jossain toisella puolella maailmaa tapahtuu jotain pahaa? Että jossain on rikki jotain, mitä emme pysty täältä etänä korjaamaan. Jotain, mihin emme pysty kauko-ohjauksella vaikuttamaan. Jotain, mihin edes suurvalloilla ei ole pelimerkkejä saati tahtoa vaikuttaa.

Luonnollisesti niissä tilanteissa, joissa pystymme tuntuvalla ja kestävällä tavalla auttamaan, on meidän ehdottomasti tehtävä niin. Moneenkaan asiaan emme kuitenkaan pysty vaikuttamaan pelkästään niiden magnitudin ja vaativuuden takia. Tilanne on kestämätön, etenkin kun asiat eivät ole edes omassa maassamme kunnossa, meitä suomalaisia on turhaa muistuttaa ja syyllistää jatkuvasti muun maailman ongelmista.

Kyse on aivan samasta asiasta kuin esimerkiksi maapallon kasvihuonepäästöjen pienentämisessä. Nykyisin meille paasataan joka tuutista (myös Aamu-TV:ssä) siitä, kuinka maapallon ilmaston lämpeneminen tuhoaa seuraavien vuosikymmenien tai vuosisatojen kuluessa maapallon. Tavoitteena olisi pysäyttää ilmaston lämpeneminen 1,5 asteeseen seuraavina vuosikymmeninä ja se vaatii jokaiselta maailman valtiolta voimakkaita ja vaikuttavia toimenpiteitä.

Suomi pystyy siihen – omalta osaltaan. Miksi kuitenkin hyvin harvoin, jos koskaan, tuodaan esiin sitä miten huonosti maapallon suurimmat saastuttajat omat prosenttinsa ja leiviskänsä hoitavat? Miksi maailman suurimpien ympäristöpaskojien nimilistaa ei kaiuteta koko aikaa tiedotusvälineissä? Miksi suomalaisia asiantuntijoita raahataan tiedostusvälineisiin kertomaan kerta toisensa jälkeen Suomen ja suomalaisten vastuusta ja ala-arvoisesta, riittämättömästä toiminnasta maapallon pelastamisessa?

Siksi, että maassamme halutaan lisätä syyllistävää keskustelua, etenkin niiden puolelta, joiden agendana on kusta suomalaisten muroihin. Meitä halutaan ohjastaa ja ohjailla syyllistämällä. Katsotaan kokonaisuudessaan seuraavia kysymyksiä ja sitä keskustelua, mitä niiden täytyisi todellisuudessa nostattaa.

Kuinka suuri prosentti maapallon kasvihuonekaasuista on Suomen tuottamia? (Vihje: Äärimmäisen pieni.)

Miksi meidän suomalaisten pitäisi toimia yli voimiemme ja kapasiteettimme tuntien senkin jälkeen ahdistusta, huonoa omaatuntoa tai surua siitä, että emme maapallon pelastamiseen pysty, kun ympäri maapalloa suurimmat saasteiden tuottajat tekevät vielä meitäkin paljon vähemmän omia päästöjään rajoittaakseen?

Suomi ei pysty pelkällä omalla toiminnallaan pelastamaan koko muuta maapalloa, olkoonkin kuinka raadollista hyvänsä, se on myös realismia.

Lue nuo edelliset kolme kappaletta niin monta kertaa, että ymmärrät mitä ne tarkoittavat. Samalla ymmärrät sen, mitä hyötyä meille on tietää omasta panoksestamme tuossa kokonaisyhtälössä.

Monilla meistä on jo henkilökohtaisessa elämässäänkin niin paljon haasteita, että on turha kasvattaa maailmantuska-kuormitusta pienen ihmisen pienessä sydämessä lisäämällä tietoisuutta hänen omasta voimattomuudestaan ja kykenemättömyydestään.

Pitäisikö meidän sitten sulkea silmämme toisten ihmisten tuskalta ja kärsimykseltä? Ei, mutta jos edessämme on jo lähtötilanteessa ”mission impossible”, on kohtuutonta sälyttää yksilön tai yhden kansan niskoille koko maailman painoa ja tunnetta omasta kyvyttömyydestä asioiden korjaamiseen.

Jos jokin, niin osaamattomuuden ja voimattomuuden tunteet syövät ihmistä, hänen toivoaan, omanarvontuntoaan ja luottamusta itseensä ja muihin kaikkein eniten.

Sen ymmärtäminen, että maailmassa on rajattomasti hätää jota ei pysty omin voimin poistamaan linkittyy juuri tuohon.

Onko tuon tuskan kokeminen itsetarkoitus, oman olemisen ja itsensä tuntemisen tavoite? Olenko jollain tavalla jalompi tai parempi ihminen ymmärtäessäni, että maailmassa on niin paljon pahaa, ja antaessani sen syödä syödä sydäntäni sisältäpäin?

Meille ihmisille yksilöinä on ehdottomasti järkevämpää keskittyä ensin toimimaan oman itsemme hyväksi. Miksi?

Yksilön voimavaroja kuvataan usein kaivona.

Kun omien voimien, kykyjen ja empatian kaivo on täynnä, on siitä helppo ammentaa kirkasta vettä muillekin. Jos kaivo on tyhjä tai lähes tyhjä, on itseään autettava ensin voimien palauttamisessa. Tyhjästä kaivosta kun on annettavissa toisille ainoastaan mutaa pohjalta, se ei auta ketään. Ei meitä, ei muita.

Jokainen valitsee omalla kohdallaan sen, haluaako elämäänsä lisää mielenrauhaa vai nauttiiko päivästä toiseen, aamusta iltaan tiedon kaapuun puettua syyllistämistä ja tuskaa. Herääkö jo aamulla ahdistuneena, meneekö iltaisin vuoteeseen täysin masentuneena, maansa ja maailmansa myyneenä.

Tuon asian ratkaisemista varten on televisiossa ja radiossa virtakytkin, paskaa suoltavia some-kanavia pystyy välttämään, lehtien lööppejä ei ole pakko lukea, eikä pitää piireissään ihmisiä, joiden energiat syyllistävät ja kuluttavat, kyseenalaistavat ja arvostelevat sen sijaan että lataisivat rakkauden, keskinäisen ymmärtämyksen ja hyväksymisen akkuja.

Valinta on jokaisen oma.

IE

Kuva: Stefan Keller / Pixabay (kuvaa rajattu)

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *