Ihmistä Etsimässä – syyskuun 2021 luetuimmat

Ystävät, jälleen kerran linjoilla kuukausiyhteenvedon merkeissä, tällä kertaa puhutaan syyskuusta 2021.

Kirjoitusfrekvenssin puolesta pitkästä aikaa hieman aktiivisempi kuukausi, luku- ja lukijafrekvenssin puolesta vähemmän. Toisaalta, it is what it is. Bloggaaminen on niin kuin elämä – tasaisen epätasaista puurtamista ja aaltoliikettä niin kirjoittaessa kuin lukijoiden määrän puolestakin, joten tilanteesta on turha keuhkota suulla suuremmalla, revitellä fontilla isommalla.

Kuukauden luetuimpien joukkoon on yllättävästi eksynyt myös blogini Kaverikortti lähes kahden ja puolen vuoden takaa keväältä 2019. Luoja tietää miksi, toisaalta kuitenkin itselleni on aivan sama mitä luetaan, kunhan luetaan. Yleensäkin kirjoituksia menneisyydestä on noussut ja tulee vastakin nousemaan takaisin pinnalle, teksti herätti lukijoiden mielenkiinnon jo heti ensijulkaisunsa yhteydessä ja tekee siis nyt paluuta uudemman kerran.

Mennään kuitenkin itse asiaan: Olkaa hyvät, alla vuoden 2021 syyskuun ja koko blogiurani luetuimmat tekstini.

Syyskuun 2021 luetuimmat

  1. Irtipäästämisen jalo taito? (19.9.2021)
  2. Kaverikortti (23.4.2019)
  3. MEGA-Tampere mielessäin (12.9.2021)
  4. Aasiakas (23.9.2021)
  5. Mikä olen, mitä olen? (25.9.2021)

Kaikkien aikojen luetuimmat top 5

  1. Ympyrä sulkeutuu (12.10.2019)
  2. Tanssijatar (1.6.2019)
  3. Leijonaportti (8.8.2021)
  4. Kolmatta linjaa takaisin (6.1.2020)
  5. Karma, karmeampi, karmein? (10.1.2020)

Silläkin uhalla että toistan itseäni, voitte tuttuun tapaan kommentoida tekstejäni paitsi blogieni yhteydessä ja Ihmistä Etsimässä -Facebook-sivullani https://www.facebook.com/IhmistaEtsimassa1, sen lisäksi minut tavoittaa luonnollisesti sähköpostiosoitteestani: ihmista.etsimassa@gmail.com ja tekstipalautteita voi lähettää myös WhatsApp-numerooni 046-550 1297.

Joitakin teistä voi elähdyttää myös tieto siitä, että logillani on olemassa Instagram-tili ihmistaetsimassa, joten käykäähän te kaikki instaajat lisäämässä sivuni seurattaviinne. Siltä varalta, että Facebook intoutuu taas kerran jostain syystä rajoittamaan julkaisujeni näkyvyyttä, on Insta tiedonvälityksessä edes jonkinlainen apu ennen toimivamman lisäkättäpidemmän keksimistä. Hyviä vinkkejä tuohon otetaan vastaan suurella kiitollisuudella.

Jostain syystä Facebook näyttää jälleen kerran olevan ylen allerginen lähes kaikelle minua ja bloggaamistani koskevalle, eilen meni jostain syystä joksikin aikaa sensuuriin FB-kirjoittajasivuni otsikkokuva (eikä ollut ensimmäinen kerta).

Sivultani https://www.facebook.com/IhmistaEtsimassa1 löytyy lisätietoa myös tuosta asiasta.

Loistavan lotisevaa lokakuuta ystävät – tästä nämä kelit sen kun paranevat,

IE

Kuva: id_iom / Foter

Add a Comment