Irtipäästämisen jalo taito?

(Disclaimer: Alla oleva teksti on kokonaisuudessaan pelkkää sisäistä, hirtehistä pseudo-henkis-filosofis-psykologista höperehdintääni ilman sarvia ja hampaita. Sen tarkoituksena ei ole kehottaa ketään toimimaan millään tavalla ketään vastaan, ei henkisesti eikä fyysisesti, ei ilkeästi eikä – luoja suo – väkivaltaisesti. Paistatellaan kuitenkin pieni hetkinen näissä hieman muokatun irtipäästämisen ajatuksen auringonsäteissä.)

Olen tässä taas hieman kouluttautunut minäkin.

Irtipäästämistä ja sen jaloa taitoa on tullut viime aikoina opiskeltua ja harjoiteltua tuntikausia virallisia koulutuswebinaareja netistä seuratessa, kuin myös ihan omassa elämässäkin testattuna. Hieman jakomieliseltä olo tuossa asiassa kuitenkin tuntuu, ymmärrän asian molemmat puolet, niin omani kuin irtipäästettävänkin.

Irtipäästämisestä puhuttaessa ja niiden koulutuksissa keskitytään käytännössä ainoastaan siihen mitä MINÄ voin itsessäni asialle tehdä.

Niinpä, minähän se käytännössä irtipäästämisen suoritan (tai sitten tilanteesta riippuen en suorita, en välttämättä ainakaan heti tai siinä tilassani ja tilanteessani siihen pysty).

Toisaalta totta on myös se, että esimerkiksi se minua kerran tai ehkä toistuvastikin historiassa kurmottanut, älyllisesti ja/tai tunne-elämänsä puolesta näivettynyt pääsee minun irtipäästämisessä onnistuessani kaikesta minua vastaan kohdistamastaan pahuudesta kuin koira veräjästä, naureskellen ja jatkaen matkaansa kiusaamaan elämänsä seuraavia altavastaajia.

Kaiken maailman sadistit eivät saa tuollaisesta nautinnosta koskaan tarpeekseen, elämän poluilla löytyy aina joku heikompi tölvittäväksi, tuloksena on usein tuhoisaa jälkeä. Vai pitäisikö pahuutta vaan ymmärtää ja hyväksyä, selitellen heidän toimintansa sysimustuus loistavan valkoiseksi tämän päivän ammattiymmärtäjien malliin: ”Se raukkariepu nyt teki mitä teki, ei se oikeesti paha oo, sattuu vaan oleen vähän reppana, huono perhe, kaverit, kasvatus, kaikki.”

Vastauksena tuollaiseen vialliseen diskurssiin voitaisiin puhua tässä välissä esimerkiksi hetki jos toinenkin Koskelan teinimurhasta ja murhaajista. Tuohon ei kuitenkaan kannata lähteä, pahuudelle vain ei ole oikeutusta, selitystä, ei edes miltään osalta toimivia selittelyjä. Ne jätetään ainoastaan karman kanssa yhtä lailla sokean ja kyvyttömän Suomen oikeuslaitoksen pureskeltavaksi. Hyvin näyttää kaikki lieventävä sillekin maistuvan.

Paljon puhuttu, väitetty universaali tilien tasaajamme karma on siis selvästikin pahasti epäkunnossa, siihen ei ole koskaan ollut luottamista. Paskan möivät, ilman takavalotakuuta.

Niin monet tietämäni ja tuntemani sydämestään hyvät ihmiset eivät ole koskaan tulleet palkituksi hyvyydestään ja oikeudenmukaisuudestaan toisia kohtaan, kuten myöskään kukaan tuntemani itse ilkeys päätynyt teilatuksi omasta pahuudestaan. Esimerkiksi yksikään minua elämäni aikana eri tilanteissa kurmottanut ei ole koskaan saanut karmalta korvilleen. Hyville ihmisille se lapioi kuitenkin paluupostissa koko ajan luokatonta palautetta, vaikka on kuinka yrittänyt elää toisia ihmisiä ymmärtäen, huomioiden, auttaen, rakastaenkin. Tasan ei käy onnen lahjat.

Lieneekö tässäkin niin, että se joka tietää, tietää, yrittäen elää mahdollisimman hyvin muita huomioiden – toisaalta ne päällepäsmärit ja perseilijät joita muut ihmiset ja heidän henkinen ja fyysinen hyvinvointinsa ja koskemattomuutensa eivät kiinnosta, porskuttavat elämässään eteenpäin pahapettereinä ja ilkeäirmoina ilman katumusta ja huolen häivää?

Karma tarvitsisi selvästikin tukiopetusta tasapuolisuuden palauttamisessa, se raukka kun ei näytä ymmärtävän paskaakaan siitä kuka on ollut esimerkiksi koulumaailmassa (tai missä muissa vastaavissa kuvioissa hyvänsä) kiusaaja ja kuka kiusattu. Tukiopetuksen lisäksi tarvittaisiin selvästikin myös jotain muuta.

Miksei ihminen irtipäästämispäätöksen tehtyään voisi ennen asian toteuttamista palautella menneisyytensä epatolle tuppipotut tuppipottuina ja jatkaa sitten pyhää olemistaan ja kehittymistään, onnistuen siten päästämään irti onnellisesti ja tyytyväisenä, tilit aakeen laakeeksi tasattuina?

Silloin ainakin näkisi omakohtaisesti ja tuntisi oman käden kautta, kun paha saa palkkansa korkoineen ja runsaine lomarahoineen.

Eivätkö anteeksiantaminen ja irtipäästäminen hengessä, sielussa ja sydämessä maistuisi paljon paremmilta sen jälkeen, kun tilit olisi ensin todistettavasti tasattu tarpeellisilla fyysisillä vastapainoilla täällä elävässä elämässä?

Siitäpä olisi helppo jatkaa pyhempiin ja tasapainoisempiin sfääreihin, kun reiluuden vaakakupit toisen ihmisen kanssa keikkuisivat vihdoinkin – ehkä jopa vuosikymmenien jälkeen ensimmäistä kertaa – jälleen tasapainossa.

Toisaalta tuossa voisi kaikki elävän elämän todisteet huomioiden käydä niin, että oma toimintamme asiassa tuo myös pahaa itselle – tässäkään kun tuo monen mielestä niin täydellinen ja ihana karmamme ei suostu tekemään eroa pahan alkuperäistoimijan ja alkuperäiskärsijän välillä, ei sillä että se sitä mitenkään kiinnostaisikaan. Kunhan vaan sohlaa kaikille hyville sontaa malliin: ”Tässä sulle ja tässä sulle…” Pahapettereitä on tällä pallolla puolestaan palkittaviksi kaikella hyvällä pilvin pimein.

Some food for thought – sosiaalisen median ajatusapetta lukijoille täältä joutavien turpajouhien takaa.

IE

Kuva: Gino Crescoli / Pixabay

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *