Viimeinen valonsammuttaja

Luottamus toiseen ihmiseen on asia, jota ei sen kerran menetettyään saa enää koskaan täydellisesti takaisin.

Vaikka syypää yrittäisi asiaa omalta puoleltaan korjatakin (tai pahimmillaan selitellä mustaa valkoiseksi tekemättä mitään muuta), on koijatun mielessä ja muistoissa aina juuri se tietty asia, hetki tai tapahtuma joka kerran katkaisi kamelin selän.

Harkitsematon teko, täyttämätön lupaus tai pikaistuksissa pahaa-aavistamattoman vastaanottajan otsaluuhun lauottu typerääkin typerämpi viimeinen sana, pseudo-voitto, jota ei saa otettua enää koskaan takaisin.

Kertaluokkia mielenkiintoisempia ovat vielä ne tilanteet, joissa aktori yrittää jälkeenpäin selitellä tapahtunutta tai ei-tapahtunutta mallin: En ymmärrä, esimerkiksi ”En ymmärrä mistä loukkaannuit”.

Yksi parhaista tekosyistä ja todella vaikea osoittaa epätodeksi. Samalla tuo on myös kommentti, joka vyöryttää syyn loukkaajan toiminnnasta loukattuun ja hänen reaktioonsa. Varsinaista reilukerhoilua, siis.

Mutta ei kai ihmistä voi syyllistää siitä, jos hänen henkinen tai älyllinen kapasiteettinsa ei riitä?

Ei niin.

Kyse onkin ainoastaan siitä, onko tuo heittoselite totta vai ei. Oltuaan tekemisissä ihmisen kanssa vuosia tietää kuitenkin kyllä tasan tarkkaan, mihin hänen fyysiset kykynsä, (tunne)älynsä ja ymmärryksensä todellisessa elämässä riittävät, halusta puhumattakaan.

Erään kohdalla kyseessä eivät todellakaan olleet ymmärtämisen haasteet tai kyvyttömyys toimia, sanasta kiinni pitäminen ja halu olla lupauksensa mittainen olivatkin sitten kokonaan toinen juttu. Se tuli näiden vuosien aikana yhdessä koetusta ja kokematta jääneestä täydellisen selväksi.

Viimeinen sammutti valot.

IE

Kuva: Victoria Borodinova / Pixabay