Henkisyys – naisten valtakunta?

Olen kirjoittanut vuosien kuluessa lukuisia kertoja omista kohtaamisistani ja kokemuksistani henkisellä tielläni.

Tuo reilun kymmenen vuoden aika on ollut omiaan repimään suomut silmistäni.

Se on kertonut usein raakaa kieltään eri ”kerrosten” tai ryhmien ihmisistä, jotka ovat niin kuin öljy ja vesi, eli eivät todellakaan sekoitu. Nurkkakuntaisuutta, selänkääntämistä ja passiivis-aggressiivisuutta verhottuna henkisyyden kaapuun.

Olemme kaikki yhtä -hokema ei kestä kokonaisuudessaan auki perkaamista, tuollaisen väittäminen täällä fyysisyydessä on vähintäänkin irvokasta, sillä jos jossain, niin etenkään täällä emme sitä missään nimessä ole.

Koska naisia on henkisissä piireissä miehiä moninkertaisesti enemmän, suurin osa henkisyyden alueen käsitteistä ja määrittelyistä pintautuu ja nousee keskusteluun heidän kauttaan ja heidän ehdoillaan. Jos näin ei olisi, tuskinpa siellä kohkattaisiin niin paljon esimerkiksi toksisesta maskuliinisuudesta ja kaikesta siitä pahasta joka on heidän mukaansa lähtöisin vain ja ainoastaan meistä miehistä, mieheydestä ja miehisyydestä. Tämä vain yhtenä esimerkkinä monista.

Ja kyllä, tiedän hyvin senkin kuinka aina jaksetaan jauhaa ylenantamiseen saakka siitä, että ”pelkkiä energioitahan nuo ovat, eivät fyysiseen sukupuoleen liittyviä kysymyksiä”, mutta se miten niihin kaikkialla suhtaudutaan ja miten se moniin miesten ja naisten välisiin suhteisiin elävässä elämässä vaikuttaa, peilaa käytännössä aina tämänkertaisen elämän sukupuolijaon kautta. Tuota tuskin monikaan lähtee kieltämään jos asiaa rehellisesti sisällään tutkii ja tilanteen rehellisesti tunnustaa, oli mielestään ja itsessään kuinka henkinen hyvänsä. Nainen tai mies.

Omalla kohdallani henkisistä kuvioista erilleen kasvaminen on tapahtunut asteittain, vähän kerrassaan, vauhdittuen oikein todella viimeisten kolmen vuoden aikana monien tuon alueen täydellisten pettymysten tuloksena.

Itselleni noissa kuvioissa oli aina tärkeintä yhdessä oleminen, tekeminen, toimiminen – taikasanana juurikin yhdessä.

Kun yhdessä toimiminen kuitenkin lähtee aina vain toisen ”osapuolen” asettamista tulkinnoista, vaatimuksista, suuntaviivoista ja ehdoista, miten voidaan olettaa päästävän todelliseen, jokaisen mukanaolijan hyväksyvään ja kaikkia arvostavaan keskusteluun, toimintaan ja tasapuolisuuteen?

Ei mitenkään.

Jos ihminen ei tule vuosienkaan aikana hyväksytyksi, kuulluksi ja vastaanotetuksi omana itsenään ja kaikkine puolineen, miten voidaan ajatella, että hän jaksaisi hengailla mukana piirien laitamilla määrättömiä aikoja?

Jokaisen tylytetyn, hyljeksityn tai välinpitämättömästi kohdellun kohdalla tulee ennemmin tai myöhemmin Pitäkää tunkkinne -hetki. Se on se vedenjakaja, jolloin suhdeluku asiaan ja kanssaihmisiin panostuksen ja siitä omaan elämään saadun hyvän välillä kuihtuu olemattomaksi.

Kun asialle antaa kaiken sen minkä pystyy itsestään ammentamaan, mutta saa palautteena pelkkää kylmyyttä, on parasta kääntyä pois ja äänestää jaloillaan – taakseen katsomatta.

IE

Kuva: Sammy-Sander / Pixabay