Kirjoitan koska olen

Tänä aamuna Google Analyticsiä ja sen tietoja tutkistellessani aloin miettiä elämäni viimeistä kahta ja puolta vuotta.

Kaikkea sinä aikana tapahtunutta, kaikkea tullutta ja mennyttä, niin asioita kuin ihmisiäkin. Kaikkea kirjoittamaani, kaikkea pinnalle nostamaani, kaikkea elämän hyvää siinä missä sitä vähemmänkin hyvää, jota olen valinnut kirjoituksissani esiin tuoda.

Epäilemättä ne kirjoittajat, joiden tavoitteena on suurin mahdollinen medianäkyvyys, valitsevat aiheikseen mahdollisimman mediaseksikkäitä kohteita. Helppoja sisäistää, kauniita, pehmeitä, positiivisia. Jee-jeetä.

Ne ovat niitä asioita, jotka kuuluvat suurimpien lukijaryhmien kiinnostusalueeseen. Jos haluatte tietää ja ymmärtää mitä tarkoitan, tsekatkaa blogit.fi:n ryhmäni Ihmissuhteet ja häät kirjoituksia ja sitä, millaisia tekstejä siellä yleensä ottaen on pinnalla, mitkä kiinnostavat, mitä luetaan.

Jos valitsisin aiheeni taktisemmin, jos kirjoittelisin ”tosta vaan” huithapelisti kaikenlaista pehmeää, olisivat lukijamääräni epäilemättä paljon suuremmat. Jos olisin teksteissäni ja näkemyksissäni aina korrekti, hyvätapainen, kiltti, positiivinen ja kohtelias (tjsp), kirjoittaisin elämän hienoista asioista, hyvästä, valosta, rakkaudesta, ymmärryksestä ja keskinäisestä hyväksymisestä enkä koskaan niiden kääntöpuolista, olisivat teksteistäni kiinnostuneiden määrät varmaan moninkertaiset nykyiseen verrattuna.

Mutta jos feikkaisin kaikkea tuota, en olisi oma itseni eivätkä tekstini olisi minua. Vaikka alkuaikoina osaksi tuollaisia tekstejä kirjoitinkin, on nykyinen sielunmaisemani paljon pimeämpi ja kylmempi. Maailman kova käsi opettaa.

Kaiken takana totuus on myös se, että pelkän kirjoittamisen teknisen puolen lisäksi jokainen kirjoittamani sana vaikuttaa kaikkeen niin paljon laajemminkin, niin universumissa, maailmassa kuin ennen kaikkea itsessäni. Ne ovat niitä paljon mainostamiani sanojen sisältämiä energioita.

Kirjoitan lukijoilleni, mutta vielä enemmän kirjoitan itselleni.

Kirjoitan siksi, että nautin kirjoittamisesta, joka ainoasta kirjaimesta, sanasta, tekstistä, olivat ne aiheeltaan kuinka haastavia tai raflaavia hyvänsä.

Kirjoitan siksi, että olen ylpeä itsestäni ja osaamisestani juuri tänään. Siitä, kuinka pitkälle olen kehittynyt kouluaikojeni juuri ja juuri kuutosen ainekirjoittajasta, josta ei pitänyt koskaan tulla yhtään mitään.

Kirjoitan siksi, että minulla on sanottavaa. Kokemukseni, elämäni tarina, jota en ole pelännyt tuoda esiin kaiken kansan luettavaksi, myös minua arvottomampana pitävien ylenkatseen, pilkan kohteeksi. Silläkin uhalla, että menetän ihmisiä elämästäni.

Ja kaikkein tärkeimpänä, kirjoitan koska olen.

Siinä kaikki.

IE

Kuva: ichigo121212 / Pixabay