Voiko ihanammin aamun enää alkaa

Väkivaltainen unirytmin katkos iskee juuri kesken syvimmän REM-vaiheeni, sen, jossa Hanna Ekola laulaa naapurikaupan lihatiskillä Kutvosen kanssa duettona K-kaupan Väiskille kappaletta ”Vieläkö on grillihevosia?”

Kiinalaisesta verkkokaupasta hankkimani lentäväksi herätyskelloksi mainostettu, tuksuksi nimeämäni romukasa rääkyy yöpöydälläni kuin narkki ekstaasipöllyssä. Ai mistäkö tiedän?

Eikähän se perkeleen kello itsessään mitään lennä, paitsi silloin kun sen heittää vihapäissään seinään. Taas on hyväuskoista apinaa koijattu. Tuksun jatkaessa kirkumistaan yöpöydällä, laitteen irtonainen propelliosa steviewonderoi korkealla makuuhuoneen ilmatilassa ottaen vauhtia lampusta, vaatekaapin ovesta ja pimennysverhon kiinnikkeestä. Peitto korville, ehkä tuurilla propelli laskeutuu takaisin kelloon ja räyhäkkä rakkine hiljenee.

Salli mun nauraa…

Kuulen kuinka kuriton irtoepatto iskeytyy uudelleen kattolamppuun pudottaen sen tällä kertaa lattialle.

Huoneen ainoan toimivan valaisimen rikkoutuessa lukemattomat pienet lasinsirpaleet leviävät ympäri hämärän makuuhuoneen lattiaa. Olipa tuossa taas kerran älykäs hankinta mandariini-kiinalaisesta WingWong-verkkokaupasta. Tätä vauhtia makuuhuoneeni sisustus uudistuu suunnittelemaani paljon nopeammin alkaen tuosta saatanan herätyskellosta. Oulussa pesäpallo-oppini saaneena heitän kellon tyylikkäästi oikealla kädelläni vapaavalintaiseen suuntaan kohti kotipesää osuen vaatekaapin oveen ja – voilá – narkki vaikenee. Kiitos luojan.

Jälleen yksi aamu täällä hevonperseen paratiisissa, vuokrakämpässäni Tapulikaupungissa. Nousen sängystäni ja sipsuttelen supermallin tapaan varvasastuntaa varovasti eriöön lasinsiruja parhaani mukaan vältellen.

Hotelli Helpotuksessa peräsuolestani pakeneva ponnekaasu ei kyllä lisää itsessäni nimensä mukaisesti minkään tason ponnekkuutta, vaan pakottaa ulos sitä itseään. Kuutiokaupalla, purkautuvasta paineesta päätellen. Eilisiltainen Chili con Carne from Helvetti on pitänyt huolta suolistoni peristaltiikasta paremmin kuin olisin edes uskaltanut toivoa. Sitä voi suositella luonnolliseksi avuksi kaikille ummetuksesta kärsiville kautta maailman.

Paska juttu ja hyvä niin.

Hampaiden pesu, parranajo, siviilit niskaan ja mies on valmis baanalle. Suuntana Kaartin poliisitalo ja sen eltaantunut ilmapiiri niin työkavereneen kuin oheistoimijoineenkin. Edessä jälleen kerran yksi tappavan tylsä päivä pääkaupunkiseudun rikosta ja rangaistusta. Asiakkaita ja uhreja, voittajia ja häviäjiä, hiiriä ja ihmisiä.

Miksi helvetissä en vaihtanut hommia heti Kutvos-tapauksen jälkeen, niin kuin itselleni pyhästi lupasin?

Oulussa kiinni otettu Kutvonen oli noussut framille muiden rikostutkintojen yhteydessä pariin otteeseen ja juuri äskettäin unessani, mutta muuten olin ehtinyt jo lähes unohtaa koko tyypin. Ehkä se, että kyyditys ratkesi loppujen lopuksi suhteellisen kivuttomasti antoi minulle mahdollisuuden palata pikaisesti takaisin normaaliin elämänmenooni. Etenkin kun kohdallani senkertaiseen pelastumiseen ei tarvittu edes lain vahvaa kouraa.

Tai no, itsekinhän olen osa tuota kouraa, mutta juuri siinä nimenomaisessa tilanteessa Kutvosen taksin takapenkillä istunut aseeton rikosylikonstaapeli Arsi Benjamin Vuori ei juurikaan kourimaan pystynyt.

Itseäni on kalvanut parina viime päivänä orastava etiäinen siitä, että en ole vielä kuullut viimeistä pihausta Kutvosesta.

Työpuhelimeni soi. Toisessa päässä tuntematon numero haukkuu minulle käheästi asiansa.

”Vuori? Se on Kutvone… Voidaanko puhua…?”

IE

Kuva: OpenClipart-Vectors / Pixabay