Zen

M. Edit-Oya meditoi talonsa takapihalla lootusasennossa, silmät kiinni, koko ajan syvemmällä.

On rauhallista, tuuli ja eläimet nukkuvat, mistään ei kuulu ihmisten ääniä saati muuta melua.

Syvällä sielussa äänetön Om saattelee hengen matkamiestä ”ei-mihinkään”. M. Edit-Oyan sielu luistelee liukkaimmissa sfääreissä, häntä eivät havahduta edes naapurin eläkeläispariskunnan peräkammariin jämähtäneen aikamiespojan, kuuluisan näyttelijän mukaan nimetyn Marlonin töpöttävät askeleet.

”Terve. Onks Viljoo näkyny?”

Marlon kääntää lakkinsa lipan niskan puolelle, sylkäisee ja odottaa vaateliaasti naapuriltaan täydellistä selontekoa rakkaan Viljonsa nykyisestä olinpaikasta ja epaton viimeisimmistä edesottamuksista.

Hengen matkamiestä eivät kuitenkaan voisi nyt reaalimaailman Viljot vähempää kiinnostaa, hän surffailee tällä hetkellä jossain aivan muualla. Hän on kyvytön vastaamaan äkkiä pintautuneen kiusankappaleen vaateliaaseen uteluun, mutta sisukas Marlon ei aio poistua paikalta ilman vastausta.

 ”Viljoo-o-o-o, kuulekko, se meijän kissa, mustavalkonen… Ookko nähny, hä?”

Syvällä Zenin ihmemaassa, M:n omassa sisäisessä turvapaikassa, tosimaailman kaiku toistaa vääristyneenä Marlonin vokaalisoinnun: Vyl-jöö-ö-ö-ö… M arvelee äänen olevan hänen oman korkeamman minänsä kutsu yhä  syvempään rauhan ja rentoutumisen tilaan, tietoisuuden täydelliseen mustaan aukkoon. Aah, vihdoinkin…

Marlon taputtaa M:ää olkapäälle, ei reaktiota.

Uteliaan häirikön frustraatiotasot nousevat, hän nappaa otteen M. Edit-Oyan korvanlehdestä ja venyttää sitä alaspäin kuin ajokoiran luppakorvaa. Ei mitään reaktiota. Marlon ottaa kierroksia kuin mummonsa Singer.

”Herää ny… Mä tungen sormen sun nenään, mitäs sä siihen sanot?”

Marlon tunkee vasemman kätensä likaisen etusormen M:n sieraimeen, ensin varovaisemmin, sitten vähän kerrassaan suuremmalla ja suuremmalla voimalla pyöritellen syvemmälle ja syvemmälle. Lopulta lähes koko sormi uppoaa pahaa aavistamattoman rauhan miehen nenään ja hänen päänsä taipuu taaksepäin. Marlon ilahtuu ikihyviksi luullessaan naapurin vihdoin avaavan silmänsä ja sanaisen arkkunsa.

Ei vieläkään mitään.

Marlon vetää sormensa miehen sieraimesta, istuu hänen viereensä ruohikolle ja sytyttää savukkeen katsellen koko ajan kasvavalla mielenkiinnolla vierestä M. Edit-Oyan huomiotaherättävää nenäkarvapehkoa.

”Mitäs jos…?”

Kolmen euron sytytin saa lisää töitä.

Ja silloin, jossain henkimaailman rajajoella, vieno savunhaju ja kasvava tuska herättävät meditoivan matkustajamme. Kipu kertoo, että ryteikkö palaa, soittakaa palokunta… Mies avaa karjuen silmänsä, tarttuu kipuavaan nenäänsä ja katsoo Marlonia suoraan silmiin.

”Mitä vittua sä teet, laita pois se saatanan sytkäri!”

”Mä etin Viljoo-o-o-o…”

IE

Kuva: EnergieDeVie / Pixabay