Ihmistä Etsimässä – helmikuun 2022 luetuimmat

Jälleen kerran on aika summata päättyvän kuukauden tekstuaaliset tapahtumat ja aikaansaannokset lukijakiinnostuksen mukaan järjestettyinä.
Helmikuussa nousi yllätyksekseni uudelleen luetuimpien listalle marraskuun 2021 tekstini Porttipäivä, ehkä siksi, että helmikuulle 2022 oli kasaantunut montakin porttipäivää, joista itselleni kiinnostavimpana pidin ”palindromi-porttipäivää” 22.02.2022 – sitä kohtaan itselläni oli suurimmat toiveet ja odotukset.
Henkilökohtaisesti omassa elämässäni tietooni ei kuitenkaan tullut ainoastakaan noista päivistä yhtikäs mitään hyvää mainitsemisen arvoista. Toisaalta, mitäpä olisi muutenkaan ollut odotettavissa kun maailmankirjat olivat menemäisillään niin täysin sekaisin kuin nyt on käynyt. Sielun pimeä yö kun näköjään vaikuttaa niin moneen asiaan niin monella suunnalla kuin monella tasolla, huolimatta siitä, että kaikessa yrittää parhaan kykynsä mukaan nähdä, tuntea ja elää jotain hyvääkin. Ilmassa on paljon samaa kuin viime elokuun tekstissäni Leijonaportti.
Kaikesta kokemastani tulen avautumaan vielä moneen kertaan tulevaisuudessa, tällä hetkellä kuitenkin sanat ovat vähissä.
Mennään tämän kirjoituksen pihviin: Arvon naiset ja herrat, vuoden 2022 helmikuun kuukausiyhteenvetoni, olkaa hyvät.
Helmikuun 2022 luetuimmat
- Poltetun maan taktiikka (19.2.2022)
- Vendetta, rakkaani (21.2.2022)
- Porttipäivä (11.11.2021)
- Muistamisautomaatti (13.2.2022)
- Linssisoppaa (15.2.2022)
Kaikkien aikojen luetuimmat top 5
- Ympyrä sulkeutuu (12.10.2019)
- Leijonaportti (8.8.2021)
- Tanssijatar (1.6.2019)
- Karma, karmeampi, karmein? (10.1.2020)
- Kolmatta linjaa takaisin (6.1.2020)
Voitte tuttuun tapaan kommentoida tekstejäni paitsi blogieni yhteydessä ja Ihmistä Etsimässä -Facebook-sivullani https://www.facebook.com/IhmistaEtsimassa1, sen lisäksi minut tavoittaa sähköpostiosoitteestani ihmista.etsimassa@gmail.com.
Blogillani on olemassa myös Instagram-tili ihmistaetsimassa, joten käykäähän te kaikki instaajat myös lisäämässä sivuni seurattaviinne. Luonnollisesti viestejä, kommentteja ja tervehdyksiä voi laittaa myös WhatsAppiin, numeroon 046-550 1297.
Mieleenpainuvaa maaliskuuta,
IE
Kuva: JuiMagicman / Pixabay