Tulikärpänen

Mikä tekee lihasta, luusta, jänteistä, rasvasta ja aivomassasta muodostuneesta eliölajistamme ainutlaatuisen? Onko se meidän älymme, täydellistynyt fyysisyytemme, vai kykymme tuloksekkaaseen yhteistyöhön – silloin kun sitä haluamme ja siihen pyrimme?

Ei. Kyse on jostain aivan muusta.

Vielä tällä hetkellä monikaan ihminen ei ymmärrä olevansa osa jumaluutta. Ei tajua pystyvänsä luomaan oman maailmansa ja elämänsä sellaiseksi kuin haluaa. Oman luomistyönsä, rakkauden ja hetkessä elämisen sijaan hän seuraa orjallisesti kasvottomien johtajien hänen mieleensä istuttamia harhakuvia maailmasta raadollisimmillaan, täynnä kuolemaa ja sairautta, väkivaltaa ja kaaosta, sotaa, talouskurimusta ja hyväksikäyttöä.

Ihmiselämä – aivotietokoneeseen istutettu taistelusimulaatio.

Onneksi tämä ei ole ihmisyyden koko kuva.

Jossain simulaation keskellä näen myös pikkuriikkisiä pilkahduksia, ihmisiä kuin tulikärpäsiä lentelemässä ympäriinsä pilkkopimeässä vailla suunnitelmaa, valaisemassa jokainen kohdallaan pienen osan yötaivasta. Ihmisiä, jotka ovat löytämäisillään oman jumaluutensa lähteen itsestään. Ihmisiä, jotka tuntevat ja uskaltavat tuntea. Ihmisiä, joille planeettamme, kanssaihmiset, luonto ja eläimet ovat samanlaisia jumaluuden fragmentteja kuin hän itse.

Ja kun muut tulikärpäset heräävät näkemään valaistuneet veljensä ja sisarensa, he rohkaistuvat itsekin etsimään ja loistamaan olevaisuuden valoa. Yhä useammasta meistä tulee kirkkaita tulikärpäsiä ja pian koko ihmisyyden rantaruovikko valaistuu miljoonien ja taas miljoonien heräävien tulikärpästen syttyessä uuteen aikaan. Aivan kuin ihminen sittenkin syvällä sisimmässään tietäisi olevansa osa jumalaa.

Hyvyys luo hyvyyttä, rakkaus rakkautta, hyväksyminen hyväksymistä, valo tuo näkyväisyyttä ja pakottaa pimeyden pakosalle.

Eikä uskonnoilla ole mitään tekemistä tämän jumaluuden ajatuksen kanssa. Uskonnot luotiin ihmislajin alkuperäisiä tarpeita varten pitämään hengissä nuori ja viaton laji maapallolla. Ihmisen matkaa turvattiin sen taapero- ja polvihousuiässä luomalla rakenteita, joiden säännöstöihin tukeutumalla hengissä pysyvien määrä olisi suurempi kuin kuolevien.

Ihminen on kuin kasvihybridi – muokattu selviämään tällä avaruudessa sikin sokin sinkoilevalla, maapalloksi kutsutulla tykinkuulalla.

Kun ihmiskunta on pian saavuttamaisillaan aikuisuutensa, näen lähitulevaisuudessa valon voittavan ja ihmiskunnan olevan valmis seisomaan omilla jaloillaan, ilman tukirakenteita.

Ja kuka minä olen, kuulen teidän kysyvän. Olen yksi teistä. Olen kaikki ja en kukaan. Olen minä, sinä ja jokainen kohtaamasi kanssaihminen.

Pieni osa sitä samaa jumaluutta, joka on jo syntyessämme meissä kaikissa.

Täydellinen, niin kuin sinäkin.

Yksi pieni tulikärpänen miljardien samanlaisten joukossa.

IE

Kuva: Kiwi Chen / Pixabay