Harhama

”Olemme kaikki yhtä”. Varsinainen harhamoiden harhama.

Henkisiksi miellettyjen ja niissä piireissä estottoman ja ehdottoman perverssisti joka paikassa viljeltyjen one-linereiden ehdotonta huippua. Epäselvä, feikki ja käytännössä kulloisenkin käyttäjänsä mielenmaiseman mukaan muuttuvan monikäsitteinen ja -tulkintainen ajatus, näin kiltisti sanottuna.

Jokainen puhuja näyttää keksivän asianomaista sanontaa käyttäessään tuon tekstuaalisen ja käsitteellisen pyörän uudestaan ja uudestaan – käytännössä joistakin niistä tulee neliskulmaisia, joistakin soikeita, ja muutamasta äärettömän harvasta mitenkuten pyörää muistuttava, joskus toki ihan käyttökelpoinenkin.

Ai, mistäkö tiedän?

Vuosikaudet niissä piireissä mukana oltuaan oppi nimittäin todella hyvin huomaamaan, kuinka kaukana yleensäkin höpö-höpö ja hienot sanavalinnat olivat elävästä todellisuudesta ja kuinka harvat ihmiset todellisuudessa elävät noiden uskomusten mukaisesti.

Kasvokkain ja julkisesti puhutaan hymysuin yhtä ja toista pyhimyksen sädekehä pään yläpuolella, mutta kuuntelijan selän kääntyessä tehdään jotain aivan muuta sarvet päässä ja hiilihanko kädessä.

Niin monen henkisen kohdalla kauniit periaatteet ja sanahelinä ovat pelkkää ulkokuoren kiillottamista ja hiekkalaatikko-/prinsessaleikkiä, jossa hienoja käsitteitä ilmaan heitellessään ja itsensä sitä kautta muita paremmaksi tuntiessaan pääsee paistattelemaan monen alan untuvikon ihailevan katseen alla.

Ne, jotka elävät todellisuudessa sanojensa ja lupaustensa mukaista elämää ovat todella harvassa, elämässäni he ovat ne ainoat tuosta genrestä, joiden olen halunnut säilyvän omassa ystäväpiirissäni. Sydämellinen kiitos kaikille teille, jotka olette näiden vuosien jälkeen vieläkin ystäviäni, olette sitä syystä ja tiedätte keitä olette.

Näin jälkeenpäin ajatellen itselläni kului aivan liian pitkään ennen kuin ymmärsin sydämessäni olevani se, jonka liian moni ei halunnut kuuluvan joukkoon – olemaan yhtä monien yksilöiden ja ryhmien kanssa.

Tuon kohdallani kokemani totuuden upotessa kontakti, tapahtuma ja tapaaminen toisensa jälkeen yhä syvemmälle otsaluuhuni ja silmieni auettua jouduin todellakin taistelemaan käsittääkseni ja käsitelläkseni sen, mitä ”Olemme kaikki yhtä” -harhama reaalimaailman toksisessa todellisuudessa käytännössä tarkoittaa.

Kun et kuulu joukkoon, et kuulu joukkoon. Kun pärstäkertoimesi ei miellytä, et kelpaa. Piste.

Ennen kuin joku alkaa huutelemaan jostain takarivistä kurkku suorana, kyseenalaistaen sitä, kuka tai mikä oikein luulen olevani, niin tulkoon sanottua, että en todellakaan luule mitään enkä ole missään suhteessa ketään muuta yhtään sen henkisempi tai parempi. Päin ja vastoin.

Olen vain tavallistakin tavallisempi ihminen ja yksinkertainen mies (sanan kaikissa merkityksissä), mutta olen kokenut itse kaiken sen mistä kirjoitan, mitä tiedän ja tunnen. Kohdallani kokemani on jotain mitä yksikään ei pysty ulkopuolelta kyseenalaistamaan, sillä hyvin harva edes tämän tekstin lukijoista on ollut ajan kuluessa minua niin lähellä että tuntisi minut, taustani ja historiani.

Ainoa asia missä olen montaa pää pilvissä kävelevää henkistä pidemmällä on, että näen ja haistan ylimielisen feminiinifeikkaamisen valovuosien päähän. Tunnistan ja tunnen sydämessäni kerta toisensa jälkeen sen tylpän pinnallisuuden, joka tuntuu olevan niin monelle henkisenä itseään pitävälle aivan tavallinen toimintatapa meitä nokkavarttanne pitkin katselemianne kohtaan.

Mutta siinähän kehuskelette toisianne ja taputatte toisianne selkään, niin on ollut aina. Mikäpä teillä täydellisillä, kun olette ”niin” yhtä.

Kaikki jatkuu siihen saakka, kunnes tulee oma vuoronne joutua omienne arvostettujen joukon ulkopuolelle. Toivottavasti koette silloin omalla kohdallanne äärimmäisimmillään sen, mistä tässä tekstissäni kirjoitan vaikka neniänne tässä hetkessä vielä nyrpistelettekin. Tuon tapahtumisen ihanassa toivossa.

Kaikki yhtä?

IE

Kuva: Wokandapix / Pixabay (muokattu)