Oi Absurdistan

Ryyppyreissulla Ankan poikien kanssa.

Aku, Paul, minä sekä tuleva entinen jermulasuuruus Räkä Saikkonen. Räkää haukuttiin rääksi syystä. Tajusin sen omasta kokemuksestani istuessani karvanoppakokelaan Ladan etupenkillä vänkärin polvella, Räkä vänkäsi koko matkan pankkiin niskaani sössöttäen. Ei siinä pitkätukka hamppari Suavea tarvinnut, enkä totta puhuen minäkään.

Nuorempana halusin kuollakseni painaa, olkoonkin sitten vaikka vain nappia. Himot ne on hiirelläkin, joten jonkin päälle piti päästä. Nappi tuijotti minua kuin halpaa makkaraa ja rääkäisi: ”Näpit irti vitun pervo, minuahan ei mikään hookoon sininen-wannabe hiplaa!”. Platoniseksi vittuiluksi jäi sitten sekin potentiaalinen seksikokemus, ei ollut ensimmäinen saati viimeinen kerta. Kokemus toistuu.

Tästä sisuuntuneena päätin sitten painaa joskus kaksisataa kiloa, ehkä se olisi helpommin saavutettavissa kun ei jaksaisi juosta karkuun niin lujaa. Siitä huolimatta meni vuosia ennen kuin pääsin tavoitekiloihini kiinni, painoinhan itse siinä vaiheessa jo moninkertaisesti enemmän.

Mustan aukon vetovoimaa”, totesi mummoni. Ihmettelin mitä vanha nainen horisee, sillä enhän ollut kiinnostunut toisaalta tulleista, mutta kun hanurini sai oman postinumeronsa ja kuun kiertorata alkoi lähestyä maapalloa, raskaan sarjan totuus moukaroi minua lähietäisyydeltä turpaan vaikken hevonen ollutkaan.

Siitä puhe mistä puute”, totesi naapurin pitkänaamainen toteemipaalu solahtaessamme pikapikaa läpi viikonlopun ryyppyputken ilman ensimmäistäkään muistijälkeä. Alas oli Taron veljeksistä pisin mutta vittumaisin, hänellä oli porukan huonoimmat hampaat ja naapuruston miniatyyrein rakotulkki. Siitä syystä tulimme varmaan toimeen niin erinomaisesti. Me, mistään mitään muistamattomat, nurkkakuntaiset, pituudellisesti ja älyllisesti haasteelliset herrasmiehet Alas Taro ja Kangas Niemi. Yhteenlaskettu älykkyysosamäärämmekin pelkkä jakojäännös.

Lauluyhtyeestämme puuttui vielä kolmas pyörä, kulmakunnan baarimestari Pasi Fisti. Sukunimensä, vaan ei koko nimensä veroinen.

Siinäpä meillä oli varsinainen Skapparikvartetti, paitsi että kukaan meistä ei ollut armeijan leivissä, meitä ei ollut neljää, eikä kukaan meistä osannut laulaa. Pasista tuli kyllä vanhoilla päivillään naistentautien asiantuntija: ”En ole gynekologi, mutta voin vilkaista.” Ja tottahan toki, kyllä hän eläköitymisensä jälkeen monenlaista lörppää lirputinta vilkuili, niin virallisesti kuin virattomastikin.

Äänivallattomien ryhmäparveilu tappituntumalla keskellä Haminaa. Joku vaihtoi kesken kaiken pyörivän kaupungin rotaatiosuuntaa samalla hetkellä, kun kaikki katsojat äimänkäkeistäen torin lavan mikrofoniin tarttui nimimerkki Kylän Suurin Kypärä, joka kuiskaili ritariässä-rintakarvoissaan käheän kiihkeästi kansanjoukolle: ”Come on baby, light my fire.” Tulta tarjoavia sytytinkäsiä oli hetkessä lavan edessä pilvin pimein ja epaton karvat saivat kyytiä.

Pilvenlongalta Jim Morrison taputti käryävälle esitykselle encorea vaatien. Tästä sydämistyttyään Jumala pudotti Morrisonin Doorseineen taivaasta selälleen Ladamme päälle. Syntyi sanonta: ”Hartiat kuin Ladan ovet”. Samalla syntyi maailman ensimmäinen Lada Cabriolet 1200S. Aito autonkaltainen outous, kysymys kuuluikin: ”To auto or not to auto?”

Sen pituinen Se. Valehtelematta.

Mittasin juuri äsken.

IE

Kuva: Manfred Richter / Pixabay (muokattu)

Kirjoitusharjoitus, Luovan kirjoittamisen kurssi, Helsingin Työväenopisto 2016.

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.