Numerologistiikkaa (”Herää, pahvi!”)

Olen maininnut kirjoituksissani muutamaan kertaan aikaisemminkin kiinnostukseni numerologiaan.

En toisaalta muista olenko kertonut tästä seuraavasta asiasta jossain kirjoituksessani aikaisemmin, mutta tulkoon nyt avatuksi tämäkin tunnustusten matopurkki.

Törmään nimittäin nykyisin toistuvasti – käytännössä joka päivä useaan kertaan – toistuviin numeropareihin (uskoo ken haluaa). Hyvin usein kun katson vaikkapa kelloa puhelimessani tai tietokoneessani, sen numerot ovat esimerkiksi 10:10, 17:17 tai 23:23. Numerot sinänsä eivät ole tässä tärkeitä, mutta niiden toistuminen mielestäni on.

Tulkoon myös todetuksi, että en pyri aktiivisesti ja tietoisesti tiirailemaan kelloa tiettyihin aikoihin, mutta esimerkiksi kesken työpäivän näen tuota tuplanumerointia todella usein.

Ja paitsi kellonajoissa, törmään vastaaviin tilanteisiin hyvin usein muutenkin netissä ja somessa, esimerkiksi joidenkin satunnaisten ihmisten postausten saamiin katsomis-/tykkäjä-/kommenttimääriin siellä ja täällä (”2727 kommenttia” tai ”1313 tykkääjää”).

Huolimatta siitä, että ilmiö on toistunut kohdallani kesästä 2021 lähtien, en ole löytänyt sille selitystä. Näenkö tässä ainoastaan sen, mitä haluan nähdä? Näenkö sen, mitä minun halutaan näkevän? Näenkö jotain, jota ei todellisuudessa ole olemassa (”Matrixissako tässä sittenkin eletään?” – Vitsi, vitsi!)…

Heti tilanteen alettua arvelin sen liittyvän erääseen elämäni entiseen ihmiseen (Ei enää koskaan / Contact), mutta pyynnöistäni huolimatta tuota asiaa ei ole itselleni avattu, kunhan vaan yläkerta jatkaa kuin kiusatakseen tuota toistuvien numeroparien heittelyä okulaareihini. Edes se, että olen pyytänyt lopettamaan tuon kikkailun ei ole vaikuttanut tilanteeseen mitenkään. Nykyisin otankin nuo kuitit vastaan pelkällä olankohautuksella ja toteamuksella: ”Okei.”

Jos asiaa ei avata (eikä edes haluta avata) minulle, niin pysyköön se sitten suljettuna.

Kaikesta huolimatta jokin jossain haluaa vieläkin ja toistuvasti herätellä minua johonkin, mutta kuka, missä ja mihin, sitä ei haluta suin surminkaan paljastaa. Onko se jotain hyvää vai jotain pahaa? Tarkoittaako se jotain lopullista tässä elämässä vai jonkin uuden alkua ja käynnistymistä?

Aika näyttää – tai sitten ei.

Okei.

IE

Kuva: Jae Rue / Pixabay

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.