Ihmistä Etsimässä – kesäkuun 2022 luetuimmat

Kesäkuu vaihtuu heinäkuuksi, töitä on jäljellä enää (tai ”vielä” riippuen tulkitsijan näkökulmasta) yksi viikko ennen kesäloman aikamista.

Taakse on jäämässä kuukausi, josta ei ole suuria tunteita ja mielenkiintoisia tapahtumia puuttunut.

Kesäkuun alussa Lappeenrannan jättäessäni en uskonut, että kaikki voisi muuttua niin täydellisesti ja nopeasti kuin nyt on tapahtunut. Sisukkaalle muusalleni tästä mittaamaton kiitos, ilman hänen panostaan ja tosi yritystään emme olisi tässä upeankauniissa tilanteessa nyt.

Olemme tavanneet ja keskustelleet asioistamme ensimmäistä kertaa kasvokkain kolmeen ja puoleen vuoteen. Varmaankin turha sanoa, että kyseessä oli tapaaminen, joka nosti pintaan todella suuria tunteita niin ennen sitä (Ensi maanantai) kuin toden totta sen jälkeenkin (Kyllä).

Aika näyttää mihin tämänkertainen kohtaamisemme johtaa, tärkeintä on kuitenkin, että kommunikaatio on jälleen saatu avattua. Sometuksessa ja kirjoitetussa muodossa olevassa tekstissä on niiden tulkintojen puolesta aina omat riskinsä, siksi asioitten selvittely puhumalla kasvokkain on aina kaikin puolin paras. Joskus siihen pääseminen ottaa aikansa – parempi kuitenkin myöhään kuin ei silloinkaan.

Epäilemättä tulevat viikot ja kuukaudet avaavat tilannetta enemmän meille niin yhdessä kuin yksilöinäkin. Tunne on kuitenkin todella hyvä, tapaamisemme ja kommunikaatiomme kertovat, että kaikki mahdollisuudet yhteisten solmujemme avaamiseen ovat olemassa.

Sivuraiteena kuukauden tekstuaalisiin tuotoksiini on kuulunut myös työpaikan vaihdostani kertova Ajolähtö, jossa kerron oman tarinani yli kahdeksasta vuodestani edellisen työnantajani palveluksessa ja siitä, miten henkilöstöasioiden hyvän hoidon laiminlyönnillä saadaan aikaan paljon ei-niin-hyvää.

Kaiken kerrotun jälkeen on aika siirtyä tämän kuukausiyhteenvedon pihviin ja kaivaa esiin kesäkuussa ihmisiä kiinnostaneet tekstit.

Hyvät naiset ja herrat, vuoden 2022 kesäkuun kuukausiyhteenvetoni, olkaa hyvät.

Kesäkuun 2022 luetuimmat

  1. Kuusi vuotta (2.6.2022)
  2. Ajolähtö (16.6.2022)
  3. Kyllä (29.6.2022)
  4. Ensi maanantai (23.6.2022)
  5. Tanssijatar (1.6.2019)

Kaikkien aikojen luetuimmat top 5

  1. Ympyrä sulkeutuu (12.10.2019)
  2. Leijonaportti (8.8.2021)
  3. Tanssijatar (1.6.2019)
  4. Karma, karmeampi, karmein? (10.1.2020)
  5. Kolmatta linjaa takaisin (6.1.2020)

Voitte tuttuun tapaan kommentoida tekstejäni paitsi blogieni yhteydessä ja Ihmistä Etsimässä – Facebook-sivullani https://www.facebook.com/IhmistaEtsimassa1, sen lisäksi minut tavoittaa sähköpostiosoitteestani ihmista.etsimassa@gmail.com.

Blogillani on olemassa myös Instagram-tili ihmistaetsimassa, joten käykäähän te kaikki instaajat myös lisäämässä sivuni seurattaviinne. Luonnollisesti viestejä ja kommentteja voi laittaa myös WhatsAppin kautta, numeroon 046-550 1297.

Herkullisen heleätä heinäkuuta,

IE

Kuva: kerttu / Pixabay

Add a Comment