Orgaanista

Kirjoittajana itselläni on tapana palata aika ajoin takaisin vanhoihin teksteihini, lukea niitä ja fiilistellä sitä, miltä ne juuri tässä elämäni hetkessä tuntuvat. Sitä en tiedä miten muut kirjoittajat tekevät, tuo on kuitenkin se tapa, jolla itse toimin.

Joskus ajan mukana huomaa saaneensa tiettyihin asioihin, tapahtumiin ja ihmisiin laajempaa ymmärrystä, jonka tuloksena päätyy muokkaamaan vanhoja tekstejään, yleensä aika minimaallisesti, hyvin harvoin isolla, kovalla kädellä.

Omien, koko ajan kehittyvien tekstieni kohdalla puhun yleisesti orgaanisista teksteistä, eli teksteistä jotka muuttuvat ajan kuluessa, joskus kasvaen, joskus muovautuen, joskus myös liudentuen kokonsa tai sisältönsä puolesta.

Ne ovat tekstejä, joita kirjoitan uusiksi suuremmassa tai pienemmässä mittakaavassa ajan kuluessa elämäni tapahtumien, useimmiten sen ihmissuhdemuutosten mukaan.

Kaikkia tekstejäni en kuitenkaan ole kokenut tarvetta muuttaa, vaan minulle orgaaniset tekstini ovat niitä, jotka tulevat kaikkein syvimmältä sydämestäni. Ne ovat niitä, jotka ovat aikojen kuluessa aiheuttaneet ja aiheuttavat vieläkin itsessäni kaikkein suurimmat tunnereaktiot. Ne ovat tekstejä, jotka ovat olleet ja tulevat aina olemaan osa minua. Tekstejä, jotka elävät minussa.

Niiden kohdalla voisi ehkä puhua myös muodonmuuttajista, toisaalta olen itse tuossa sanavalinnassa kahden vaiheilla, itse kun miellän muodonmuuttajan sellaiseksi, joka muuttaa olomuotoaan täysin niin, että sen alkuperäinen sisältö muoto eivät ole nähtävissä ja tunnistettavissa edes itselleni. Yksikään tähän mennessä aikaansaamistani 350:stä tekstistä ei ole ollut sellainen.

Kaikkein ensimmäisenä ja tärkeimpänä orgaanisista teksteistäni tulee mieleeni Tanssijatar, joka on muotoutunut vuosien aikana ja jonka loppua olen kirjoittanut uusiksi useammin kuin edes jaksan muistaa. Niin kauan kuin värähtelemme suhteessamme ääripäiden välillä, niin kauan teksti tulee muuttumaan.

Harva asia ihmiselämässä on pysyvä, staattinen, muuttumaton, mutta etenkin Tanssijattaren kohdalla toivon, että voin kerran päättää sen hyvillä mielin, kaikella rakkaudella huolimatta siitä miten välisemme suhde jatkuu ja kehittyy.

Ymmärrän sen, että ihminen joka ei ole kirjoittaja miettii pienessä mielessään, miksi teen noinkin pienestä tikusta asiaa. Eihän kirjoittaminen, etenkään blogien kirjoittaminen ole mitään muuta kuin pelkästään turhaa tekstiä, turhien sanojen asettelemista peräjälkeen ja tuotoksen heittämistä nettiin unohdettavaksi alta aikayksikön.

Ei näin.

Itselleni kirjoittaminen on aina ollut ja tulee aina olemaan henkireikä. Se on minulle kaikkein omin tapani ilmaista itseäni ja sitä, mitä kaikkein syvimmällä sisimmässäni liikkuu. Minä olen tekstini ja tekstini ovat minä.

Minä muutun siinä samassa missä koko maailma ja universumi muuttuvat.

Mikseivät siis tekstinikin?

IE

Kuva: Willi Heidelbach / Pixabay