Casa Largo

Kolmisen viikkoa sitten tapasin kasvokkain ensimmäistä kertaa erään lukijoistani.

Hän lähestyi minua mailitse kiittääkseen kirjoituksistani, muutaman viestin vaihdettuamme totesimme energioittemme kohtaavan ja jatkoimme keskustelujamme, ja siitä eteenpäin ei ollut enää pitkäkään askel ensimmäiseen tapaamiseemme elävässä elämässä.

Tapasimme Casa Largossa Helsingin keskustassa, ravintolassa, josta pidän hyvin paljon sen espanjalaisen ruoan ja leppoisan ilmapiirin takia.

Huolimatta siitä, että tapasimme nyt ensimmäistä kertaa ja olimme muutenkin olleet tekemisissä viestitse vasta vähän aikaa, löysimme yhteisen sävelen hyvin helposti – ja tottahan kohtasimme toisemme paitsi kirjoittajina, myös ihmisinä, maskuliinina ja feminiininä, miehenä ja naisena.

Istuimme, söimme ja puhuimme, nautimme toistemme seurasta, tilanteesta ja keskusteluista – esimerkiksi kaikesta kirjoittamiseen liittyvästä – tuntikausia, kuten jokainen tekstejäni enemmän lukenut tai kanssani aterioinut tietää, tuollainen aterioinnin kesto on kanssani enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Keskinäisessä kommunikaatiossamme on ollut jo aivan alusta lähtien positiivinen ja lämmin perusvire, on aina iso ilo tavata ihminen, jossa kirjoitukseni ovat herättäneet reaktioita, tunteita ja ajatuksia. Tyylini kirjoittaa kun ei ole se kaikkein tavallisin, saati aihevalintani tai tekstieni kohteet.

Tapasimme toisemme myös tilanteessa, jossa olen ollut omaa blogiani ja sen tulevaisuutta pohtiessani jo pitkään odottavalla kannalla. En ole vieläkään täysin selvillä siitä mihin suuntaan tästä jatkan, tärkeintä on kuitenkin se, että pysyn liikkeessä. Se, että lukijani löytävät minut somesta, ja etenkin blogit.fi-sivulta oman ryhmäni (Ihmissuhteet ja häät) luetuimpien joukosta. Se, että näppäimistöni toimii ja ajatukseni liitää. Se, että tunnen jatkuvasti pystyväni ilmaisemaan kaikkea haluamaani teksteissäni.

Keskusteluni hänen kanssaan ja häneltä saamani arvokas palaute antoivat itselleni lisää tietoa siitä, mitä lukijat teksteissäni arvostavat ja mitä he niistä etsivät. Jos pystyn omilla teksteilläni avaamaan hänelle osaltaan esimerkiksi miehen elämää tai ajatusmaailmaa, olen saavuttanut tavoitteeni ja oikeastaan enemmänkin, sillä Ihmistä Etsimässä-blogi syntyi ennen kaikkea halustani kertoa maailmalle omasta tiestäni, omasta elämästäni ja omista kokemuksistani. Niin niistä kauniista, hyvistä, kuin toisaalta äärimmäisen tuskallisistakin, niistä, jotka särkivät sydäntä syvältä.

Hän ja muut hänen kaltaisensa avoimet, kommunikaatioon ja kontaktiin pystyvät ja halukkaat ihmiset tekevät usein yksinäiseksi mielletystä kirjoittamisesta jotain aivan muuta kuin ”munkinkammiopuurtamista”. Seuraajiaan ja lukijoitaan kasvokkain tavatessaan kun tietää, että kaikki lukijatilastojen numerot eivät ole pelkkiä hakukonebotteja tai kasvottomia somevakoojia.

Nyt kokemani kaltaisia yhteydenottoja ja tapaamisia toivon tulevan paljon vastakin.

Kaikista niistä sydämestäni kiitän.

IE

Kuva: Adelia Rosalinda / Pixabay