Nollasummapeliä, toinen otto

Lokakuussa 2020 kirjoitin tekstissäni Nollasummapeliä rakkaudesta ja sen luonteesta. Siitä, kuinka koin silloin olevani uuden ja pelottavan äärellä.

Siitä, kuinka koin kaiken rakkauden katoavan maailmastani vähän kerrassaan, lopullisesti, ja kuolevan loppujen lopuksi itsestänikin. Ihmiselle, joka on elänyt koko elämänsä vahvasti kiinni tunteissa, etenkin rakkaudessa, tuo oli pelottava etiäinen tulevaisuudesta.

Jälleen kerran tuli tämän kesän aikana hänen kanssaan todistetuksi, että rakkaus todellakin on nollasummapeliä.

Jotakin, mitä on olemassa sen intiimeimmissä ja kauneimmissa ilmenemismuodoissaan kerrallaan vain tietty määrä, tyrkytettäväksi/annettavaksi/tuhlattavaksi/lahjoitettavaksi vain ja ainoastaan yhdelle, eikä kenellekään muulle.

Silloin kun sen panostaa yhteen kohteeseen, se muuttuu saavuttamattomaksi kaikille muille, joille ei jää yhtään mitään. Yksi saa kaiken ja kaikista muista tulee parhaimmillaankin pelkillä leivänmuruilla juuri ja juuri hengissä pysyviä mitättömyyksiä – kenelle nuo kuivat leivänmurut sitten riittävätkin.

Minulle ne eivät tässä viimeisessä yhteisyrityksessämme riittäneet, eivätkä tule enää koskaan riittämäänkään.

Etiäiseni on totetutunut.

IE

Kuva: Pete Linforth (TheDigitalArtist) / Pixabay

Add a Comment