Samalla puolella?

Tämän vuoden kesäkuun alussa olin poistumassa Lappeenrannasta puolen vuoden työkomennukseni jälkeen, pohtien niin elämässäni mennyttä kuin tulevaakin kirjoituksessani Kuusi vuotta.

Sen jälkeen minun ja Tanssijattaren välillä tapahtui paljon asioita, joita avasin muun muassa teksteissäni Huomenna ja Kyllä.

Tuntui siltä, että olimme vuosien täydellisen eromme ja yhteyskatkoksiemme jälkeen jälleen löytäneet toisemme ja että meillä olisi hyvät mahdollisuudet löytää ja korjata ihmissuhdettamme jäytäneet ongelmat. Näin ajattelee sydämestään optimisti, aika on kuitenkin lahjomaton, se kertoo valehtelematta ja rehellisesti kylmän totuuden.

Erityisen surullista on, että olemme nyt päätyneet suhteessamme jälleen samaan tilanteeseen kuin edellisen välirikkomme aikaan kolme ja puoli vuotta sitten. Jäätyneeseen konfliktiin, jossa ei ole voittajia vaan ainoastaan häviäjiä.

Edellisen lähtötilanteemme haasteiden lisäksi koin, että tällä kertaa minun oli vihdoinkin myös alettava itse puolustaa itseäni, asettamalla hänelle rajoja siihen miten annoin itseäni kohdella, joten nostin puolustustani aikaisempaan tilanteeseemme verrattuna. Se osoittautui hänelle suureksi haasteeksi ja nosti hänessä selvästi esiin frustraatioita ja joissakin tilanteissa ivaa, halveksuntaa, jopa vihaakin ”uutta minua” kohtaan. Minusta tuli hänelle monessa suhteessa ja tilanteessa ”vanha tuttu vihollinen”, tätä tulen avaamaan lähiaikojen blogeissani lisääkin.

Kaiken edellä kerrotun tuloksena emme onnistuneet avaamaan suhteemme solmuja tavalla, joka olisi mahdollistanut väliemme korjaamisen. Myöskään hänen puoleltaan kolmannen osapuolen keskustelujen aiheeksi nostaminen ja hänen käyttämisensä toistuvasti käsikassarana minua vastaan eri tilanteissa näiden hieman yli kahden kuukautemme aikana ei ollut mielestäni reilua, saati omiaan parantamaan ratkaisun mahdollisuuksia välillämme. Suhdehimmelimme oli hajoamassa jälleen kerran silmieni edessä, ilman että minulla oli mitään mahdollisuuksia vaikuttaa tilanteeseen.

Tekstissäni Rakkaus on diktatuuri parisen viikkoa sitten, maalailin blogiseinälläni skenaarioita siitä, mitä tämä viikonloppu saattaisi tuoda. Pelko persiissä tuota tekstiä kirjoitin, eikä toteuma valitettavasti osoittautunut olevan kovin kaukana huonoimmasta pohtimastani loppuratkaisusta.

Olin siis jo kokonaista viisi viikkoa aikaisemmin kertonut Tanssijattarelle saapumisestani Lappeenrantaan juuri tänä viikonloppuna ja kerroin hänelle, että tämä viikonloppu olisi monestakin eri syystä jos ei nyt aivan elämämme vihonviimeinen, niin ainakin mies-/naismuistiin paras ja ainoa mahdollisuutemme tavata ja yrittää korjata välejämme.

Ilmoitin hänelle aiemmin lupaamani mukaisesti perjantaina että olin saapunut paikkakunnalle, hän näki lähettämäni WhatsApp-viestin lähes saman tien, mutta mitään reaktiota häneltä minun suuntaani se ei viikonlopun aikana aiheuttanut. Päädyimme siis olemaan hiljaisuudessa, erillämme toisistamme.

35 päivän varo-/varoitusaika ei siis selvästikään riittänyt hänelle, lieneekö hänen kalenterinsa yleensäkin tukossa pitkälle vuoteen 2099 saakka vaiko ainoastaan minua koskien? Ilmeisesti hän kuitenkin sai kaikesta huolimatta omasta viikonlopustaan irti sen mitä siltä odotti, mitä toivoi, ja mitä halusi.

Itselleni ei jäänyt tästä viikonlopusta käsiin muuta kuin sisäisen asiankäsittelyprosessini aikana luomiani tekstiaihioita, joka on tietysti itsessään hieno asia, kaikkia niitä tulen tarvitsemaan lähiaikojen teksteissäni..

Viimeisimmän yhteisyytemme alussa hän toisti keskusteluissamme usein ajatusta: ”Meidän pitää muistaa, että olemme samalla puolella”. Ajatuksena kaunis, mutta sen olisi pitänyt toteutua myös käytännössä.

Yhteisyytemme todisti minulle hyvin nopeasti, että me olimme hänelle ”samalla puolella” niissä asioissa ja tilanteissa, joissa se toimi hänelle ja hyödytti häntä, mutta minua, etuani tai tarpeitani hän ei vieläkään kaikkein tärkeimmissä ratkaisuissa kuunnellut tai huomioinut koskaan millään tavalla, olimme sitten nimellisesti samalla puolella tai emme.

Siinä oli alunperinkin minun lähtökohtani rajojen asettamiselle ja jälkeenpäin ajatellen resepti teidemme lopulliselle eroamiselle. Asioiden kun olisi pitänyt toimia jo alusta lähtien yhtä hyvin ja luotettavasti molempiin suuntiin, myös silloin kun jotain odotettiin häneltä, ei pelkästään minulta.

Ilman molemminpuolista asioihin sitoutumista ja keskinäistä luottamusta koko kaunis ajatus samalla puolella olemisesta kuoli käsiimme.

Lepää rauhassa, kaunis ajatus.

IE

Kuva: Jose R. Cabello / Pixabay

Facebook: https://facebook.com/IhmistaEtsimassa1

Instagram: https://instagram.com/ihmistaetsimassa

Add a Comment