Sattuneesta syystä

Viimeisten muutaman vuoden aikana olen kerta toisensa jälkeen – sattuneesta syystä – kipuillut Helsingin Hengen ja Tiedon Messujen osanottoni kanssa.

Toisaalta iso K on tehnyt parina viime vuotena ratkaisun puolestani kun live-messut ovat jääneet järjestämättä, mutta tänä vuonna nuo henkisyyden helppoheikkien ja -hannojen kokoontumisajot kuitenkin taas järjestetään pitkästä aikaa ihka elävänä ensi viikonloppuna, 15-16.10.2022.

Mitä omaan kipuiluuni tulee, ei tämä vuosi tee asiassa poikkeusta. Toisaalta tällä kertaa ratkaisun tekeminen jälleen kerran toistuneen katkeran pettymyksen jälkeen on ollut helpompaa kuin koskaan aikaisemmin.

Tapanani oli aikaisempina vuosina selvitellä, josko joku omistani olisi messuilla joko esiintymässä tai päättäisi etsiytyä paikalle muuten, ihan vaan huvikseen.

Kaiken kokemani jälkeen taitaa kuitenkin nyt olla, että edes heidän (mahdollisen) osallistumisensa kautta en löydä syytä suunnata Helsingin Suomalaiselle Yhteiskoululle, Isonnevantielle, Etelä-Haagaan katselemaan ja kuuntelemaan henkisyyden tämänhetkisiä keskusteluaiheita ja trendejä, vaikka HSY lyhyen kävelymatkan päässä asuinpaikkastani onkin.

Antaa henkisten hifistelijöiden ja itseään meitä tavan tallaajia ja perushenkisiä parempana pitävien pinnallikkojen messuta ja patsastella siellä toisilleen.

IE

Kuva: Gordon Johnson / Pixabay

Add a Comment