Pikataivalelämä

Omalla kohdallani olen huomannut eläväni vähän kerrassaan enemmän ja enemmän pikataivalelämää. Mitä on pikataivalelämä?

Rallista lainattuna terminä pikataivalelämä on sitä, että liian monet asiat ja tekemiset elämässä eivät ole pelkästään suorittamista, vaan suorittamista ja loppuunsaattamista niin vauhdikkaasti kuin mahdollista, joskus jopa hinnalla millä hyvänsä. Pitää saada aikaan niin paljon kuin mahdollista, ennen kuin aika loppuu.

Ah aika, mikä ihana tekosyy…

Työelämässä ymmärrän tuon osana työrooliani ja -suoritettani, mutta sitten kun pikataipaleista alkaa tulla vakio-ohjelmaa ja pakkopullaa myös siviilielämässäni, ollaan isompien kysymysten äärellä. Käytännössähän paineet tuohon eivät tule (ainakaan kokonaan) ihmisistäni, ulkomaailmasta ja sen tavoiteasettelusta, vaan suureksi osaksi minusta itsestäni, minun sisältäni, mutta kuitenkin saman peruskaavan mukaan kuin työelämässäkin.

”Hengähdän sitten kun saan tämän valmiiksi…”

”Kun kesäloma alkaa…”

”Kun pääsen eläkkeelle, niin silloin…”

Tuo tietty päivä, tilanne tai hetki ei välttämättä saavu kohdalle koskaan. Joskus aika loppuu kesken.

Sen tosiasian muistaminen, että olen tähän mennessä elänyt jo 8 vuotta vanhemmaksi kuin aikanaan syöpään menehtynyt äitini pysäyttää joskus ajattelemaan, vaikkakin vain lyhyeksi aikaa ennen kuin elämän realiteetit pyöräyttävät taas turboruletin liikkeelle ja ”taas mennään”…

Myönnettävä on, että kyseessä on hyvin pitkälti opittu toimintatapa, toisaalta tietynlaisella perusluonteella tuohon rooliin ja tilaan lipsuu helposti sivillissäkin.

Huolestuttavaa asiassa on se, että siviilielämäni pikataipaleita eteenpäin lanatessani en useinkaan näe tai ajattele elämääni paljoa pidemmälle kuin meneillään olevan tietyn pikataipaleen maaliin, vaikka tietoisessa mielessäni ymmärrän hyvin, että uusia pikataipaleita tulee vastaan elämässä yksi toisensa jälkeen niin monta kuin haluan niitä kontolleni ottaa ennen tästä nykyisestä elämästä seuraavaan siirtymistä.

Urheilijalle yhteen harjoitteeseen tai suoritukseen keskittyminen on hyvästä, se varmistaa sen mahdollisimman nopean, tehokkaan ja tarkan loppuunsaattamisen, voittamisen. Lyhyessä mittakaavassa, esimerkiksi urheilusuorituksessa tuo on hyvä ja useimmiten parhaat tulokset tuottava etenemistapa, mutta sitten kun sama oman elämän ylisuorittaminen tekee vähän kerrassaan tiensä siviilikuvioihinkin, on aika pysähtyä miettimään.

Kuinka moni meistä on huomannut omassa elämässään ja siihen suhtautumisessaan samanlaista pikataivalsuorittamista? Kuinka moni kokee ajoittain olevansa vain matkustaja oman elämänsä ralliautossa?

Kuinka moni meistä selviää kokonaisesta pikataivalelämästä – kuka kestää siinä ja miten pitkään?

Kuinka moni onnistuu hyppäämään oravanpyörästä, omasta halustaan, ennen kuin esimerkiksi sairastuminen tuo kohdalle pakkostopin?

Aika pysähtyä ajattelemaan.

IE

Kuva: Dimitris Vetsikas / Pixabay