Sama vanha tarina

Aina se sama vanha tarina.

Ne ovat juuri niitä tilanteita, joissa mitataan uuden tai uudelleen rakentumassa olevan ihmissuhteen pohjan kestävyyttä ja sitä, miten kriiseistä ja konflikteista on opittu selviämään ja miten ne selvittämään.

Tutkitaan sitä, miten kumpikin osapuoli on osannut ja osaa arvioida omaa ja kumppaninsa (käytännössä vastapuolensa) käyttäytymistä. Kävikö jo aiemmin aina niin, että toinen luutusi toisella lattiaa, saiko toinen aina toistuvasti oman tahtonsa läpi, viimeisen sanan, roikottiko toinen toista ”löysässä hirressä” vuosikausia, kunnes viimein tilanteen taustat ja totuus avautuivat kaasuvalotetulle kaikessa irvokkuudessaan ja raadollisuudessaan?

Joutuiko toinen kiltteydessään tai miellyttämisenhalussaan perääntymään ja kärsimään, siinä missä toinen luisteli aina irti velvoitteistaan ja lupauksistaan?

Olivatko ulkopuoliset tekijät, kolmannet osapuolet, toiselle AINA tätä yhtä tiettyä ja hänen toiveitaan tärkeämpiä? Oliko vuosikausia telakalla olleessa, pariin kertaan uudelleenkäynnistetyssä ihmissuhteessa tilaa kummankin kuuntelemiselle, vai jyräsikö jyrä edelleenkin toisen yli kaikella feminiinivoimallaan, mennen tullen, omaa tahtoaan ja mielihalujaan toisaalla täysin oman mielensä mukaan toteuttaen?

Vastaukset edellisiin kysymyksiin kertovat suhteen tilasta ja sen tulevaisuudesta kaiken. Viime kesää läpikäydessäni olen pohtinut kohdallani syvällisesti näitä kysymyksiä, sanalla sanoen Same Old Scene Roxy Musicia mukaillakseni.

Tottahan toki kaikissa ihmisten välisissä suhteissa on kysymys paitsi kehittymisestä ihmisenä, myös oman voiman osoittamisesta ja sen käyttämisestä, mutta jos esimerkiksi yhteen palattua palaa myös aina toistamaan vanhaa, viallista, toimimatonta, toista loukkaavaa ihmissuhdekuviota, ei tulevaisuudelle ole mitään toivoa.

Ja kyllä, voin omakohtaisesti kertoa, kuinka todella sydäntä lämmittävää (not) oli kaiken jälkeen saada loppujen lopuksi kaikesta hänelle vuosien aikana olemisesta ympäri korviaan seuraava ihmissuhde-teurastusten legendaarinen tuomio ja loppulause:

On se upeaa, että muuten täynnä tuskaa olevassa elämässäni minulla on edes yksi todellinen rakkaus (etkä se ole sinä).

Kiitos vaan tästäkin vähästä.

Ja niin irvokasta kuin se onkin, ensi viikoksi päädyn sattuneesta syystä taas – jälleen kerran – Tanssijattaren takapihalle.

Joistakin paikoista ja ihmisistä ei vain pääse eroon.

IE

Kuva: Mohamed Hassan / Pixabay (muokattu)

Add a Comment