Henkireikä

Kirjoittaminen on minulle tärkeää, tärkeämpää kuin ehkä kukaan teistä aavistaakaan. Henkireikä, jos sitä haluaa yhdellä, kaiken summaavalla sanalla kuvata.
Etenkin universumin ripuloidessa niskaan koettelemuksia ja haasteita toisensa jälkeen, minulle on aina ollut äärettömän tärkeää saada jakaa niin sisäistä kuin ulkoistakin maailmaani teidän kanssanne – sydämellinen kiitos kaikille teille siitä, että olette kulkeneet ja kuljette vastakin mukanani.
Vaikka tiedän, etten tunne teistä henkilökohtaisesti kovinkaan montaa, olette jokainen minulle todella tärkeitä niin yksilöinä kuin koko lukijaryhmänänikin.
Kuten varmaan suurin osa bloggaajista, myös minä tarkkailen tasaisin väliajoin tietyillä työkaluilla esimerkiksi sitä, mitkä ja millaiset tekstit saavat lukijoita, ja vaikka se ei sinänsä teksteihini, niiden luomiseen tai sisältöön vaikutakaan, on aina hienoa nähdä, että jotkin itselleni tärkeät aiheet saavat vastakaikua myös teiltä lukijamäärien ja kiinnostuksenne kautta.
Jotkut teistä ottavat minuun yhteyttä myös henkilökohtaisesti, mikä on aina hienoa oli palaute sitten millaista hyvänsä, positiivista tai ”ei-niin-positiivista”. En keräile irtopisteitä keneltäkään, enkä kirjoita mitään kenenkään muun kuin oman itseni mieliksi. Jos tuo miellyttää muitakin niin luonnollisesti hyvä niin ja etenkin niissä tapauksissa, joissa tekstini nostattavat teissä kierroksia aiheidensa tai ilmaisutapansa takia (sitäkin on tapahtunut ja tapahtuu varmasti vastakin).
Mitä omaan lukijahavainnointiini tulee, tulkoon toistetuksi, että en pysty edelleenkään identifioimaan teitä yksilöinä henkilötasolla, mutta esimerkiksi tietyistä seikoista ja toimintatavoistanne, vierailuajoistanne tai lukemistanne teksteistä saatan mielessäni arvailla joidenkin mahdollista henkilöllisyyttä osuen enemmän tai vähemmän oikeaan tai ollen arveluissani aivan täysin pihalla.
Ystävät rakkaat, olette kaikesta huolimatta kaikki – niin tutut kuin tuntemattomatkin – minulle tärkeitä, kävitte sitten sivullani yhden ainoan kerran tai palaatte yhä uudestaan tutustumaan senhetkiseen sielunmaisemaani. Niin te, jotka luette toistuvasti samoja tekstejäni kuin tekin, jotka ehkä vierailette harvemmin, mutta luette vieraillessanne tekstejäni oikein tusinakaupalla (olen nähnyt, teitäkin on).
Kiitos.
IE
Kuva: GuHyeok Jeong – Pixabay