Ihmistä Etsimässä – joulukuun / vuoden 2022 luetuimmat

Ylihuomenna vuosi 2022 on jo historiaa, aika tuntuu kuluvan kuin siivillä – väittävät tuon tuntemuksen liittyvän vanhenemiseen ja mikäpä minä olen väittämään vastaan. Väittelemisen sijaan tuon nähtäväksenne listan vuoden 2022 luetuimmista teksteistäni.
Tämä vuosi on ollut täynnä mielenkiintoisia, ihmeellisiä tapahtumia, yllättäviä ja vähemmän yllättäviä ihmisiä, tarinoita, kohtaamisia, ja toisaalta myös suuntaan jos toiseenkin vyöryneitä sydänmyrskyjä ja tunnetsunameja.
2022 oli vuosi, johon sisältyi kohdallani monenlaista – työpaikan vaihto, vuoden ensimmäisellä puoliskolla puolen vuoden asuntoremonttievakko Tanssijattaren takapihalla, sen jälkeen takaisin etelään palattuani ensimmäiset fyysiset tapaamiseni Tanssijattaren kanssa kolmeen ja puoleen vuoteen, sekä paljon siihen kuvioon liittynyttä, monista teksteistänikin nähtävissä ollutta käymistilaa ja monenlaisia tunneflashbackeja niin seitsemän kuin kolmen ja puolen vuodenkin takaa. Yllättyneitä olivat…?
Kirjoitusteni näkökulmasta kyseessä on ollut vuosi, johon on sisältynyt edellisen tapaan noin 80 tekstiä genrestä ja ympäristöstä toiseen – lukijoitakin ympäri maailman eri blogityökalujen tiedoista päätellen, painotus luonnollisesti Suomessa. Niin kuin itselläni aina, kirjoitusteni keskiössä ovat olleet ihminen itse ja ihmisyys niin kaikessa kauneudessaan kuin kauheudessaankin.
Koko vuoden luetuimmaksi tekstikseni (ja kaikkien aikojen luetuimpien listallanikin sijalle 5.) nousi täysin puun takaa viime vuoden marraskuun tekstini Porttipäivä, jonka ihmeellisen moni löysi vasta kuukausia sen ensijulkaisun jälkeen – parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Myös se, että suurin osa tekstini uusista lukijoista oli löytänyt sen Google-haun kautta yllätti, eli olen selvästikin onnistunut jättämään itsestäni muistijäljen myös tuon hakumaailman ykkösnimen tiettyihin suomenkielisiin sanahakuihin.
Blogit.fi:n Ihmissuhteet ja häät -ryhmässä olen keikkunut koko vuoden top 10:ssä, parhaimmillaan sijalla 3 ja koko sivustolla kaikkien kirjoittajien joukossa top 5%:ssa, eli noin sijalla 350 (nyt taas jonkin verran alempana). Vaikka tiedän, että kirjoittaminen ja etenkään bloggaaminen eivät ole kilpailua, toisaalta nuo saavutukseni ovat jälleen todistaneet itselleni että tarinani ja tekstini ovat tärkeitä. Elämän myrskyissä ja tsunameissa tuolla on ajoittain tapana unohtua.
Haluan kokonaisuutena kiittää jokaista lukijaani tämän vuoden aikana, on hienoa, että olette olleet mukana seurailemassa tekstejäni, elämääni ja maailmaani, jotkut teistä jopa erottamattomana, elämää suurempana fyysisenä osana sitä.
Ja toki tämä vuosi on jälleen kerran todistanut myös sen, että ympärilläni on kirjoittajana myös lähiystävien ja kauniiden sielujen pienilukuinen, mutta sitäkin uskollisempi joukko. Te ystävät rakkaat olette niitä, jotka kuljette mukanani aina, osoitatte tukenne ja kiinnostuksenne ja jaksatte kirjoituksesta toiseen lukea ja kannustaa tekosiani.
Minulle te olette se arvokkain tuki ja yksi tärkeimmistä voimista, joka olette olleet kannustamassa minua eteenpäin näiden kirjoittajavuosieni aikana monin tavoin, niin kirjoittajana kuin ihmisenäkin. Teidän mukanaolonne on ollut itselleni se kättäpidempi, johon olen voinut tukeutua tiukoissakin tilanteissa. Kiitos ja kumarrus kaikesta sydämestäni teille jokaiselle.
Kiitosten jälkeen on aika siirtyä tämän tekstin pihviin.
Arvon naiset ja herrat, alla vuoden 2022 viimeinen kuukausiyhteenvetoni koko vuoden ja kaikkien aikojen luetuimmilla teksteilläni ryydittettynä, olkaa hyvät.
Joulukuun 2022 luetuimmat
- Porttipäivä (11.11.2021)
- Antamisen ilosta ja ilon antamisesta (25.12.2022)
- Leivänmuruja (8.12.2022)
- Henkireikä (5.12.2022)
- Yksinäisyys (10.12.2022)
Kaikkien aikojen luetuimmat top 5
- Ympyrä sulkeutuu (12.10.2019)
- Leijonaportti (8.8.2021)
- Tanssijatar (1.6.2019)
- Kolmatta linjaa takaisin (6.1.2020)
- Porttipäivä (11.11.2021)
Vuoden 2022 luetuimmat top 10
- Porttipäivä (11.11.2021)
- Kaikella rakkaudella (Kun mitta tulee täyteen) (15.3.2022)
- Pystyyn kuollut (12.9.2022)
- Se jokin (5.8.2022)
- Rakkaus on diktatuuri (21.8.2022)
- Sähköisku (4.8.2022)
- Ajolähtö (16.6.2022)
- Sama vanha tarina (3.11.2022)
- Ensi maanantai (23.6.2022)
- Kyllä (29.6.2022)
Voitte tuttuun tapaan kommentoida tekstejäni Ihmistä Etsimässä -Facebook-sivullani https://www.facebook.com/IhmistaEtsimassa1, sen lisäksi minut tavoittaa sähköpostiosoitteestani ihmista.etsimassa@gmail.com.
Blogillani on olemassa myös Instagram-tili ihmistaetsimassa, joten käykäähän te kaikki instaajat myös lisäämässä sivuni seurattaviinne. Luonnollisesti viestejä, kommentteja ja tervehdyksiä voi laittaa myös WhatsAppiin, numeroon 046-550 1297.
Jokaista teistä erikseen ja kaikkia yhdessä vuodesta 2022 kiittäen ja kohti pian alkavaa uutta vuotta 2023 suunnaten,
IE
Kuva: Sarah Richter / Pixabay
Facebook: https://facebook.com/IhmistaEtsimassa1
Instagram: https://instagram.com/ihmistaetsimassa