Yksinäisyys

Jokaisella meistä omansa.

Yksinäisyys.

Kun vain ymmärtäisimme jokainen kuinka yksin kaikkeuden keskellä olemme.

Näennäisesti osana ihmiskuntaa, luulemme olevamme samanlaisia kuin kaikki muutkin, paitsi että emme ole.

Luomme jokainen mielessämme itsellemme oman maailmankaikkeutemme jossa elämme ja jumalan, jonka kuvittelemme olevan täydellinen, kaikkivoipainen ja kaiken hallitsija, mutta jonka havaitsemme pian olevan kaiken itse luomamme ja todeksi kuvittelemamme vanki.

Pelkäämme yksinäisyyttämme, pelkäämme olevamme ainoita, joten kiellämme yksinäisyytemme. Samalla kiellämme itsemme, sillä me olemme kaikki oma yksinäisyytemme. Sen alku, sen syy, sen vääjämätön päätös. Kaikki alkaa meistä ja päättyy meihin.

Muodostamme liittoja sellaisten ihmisten kanssa, joiden yksinäisyys muistuttaa omaamme.

Olemme tunnistavinamme heistä hetken ajan jotain tuttua, jotain samanlaista, samansieluisuutta. Jonkin aikaa voimme tuntea löytäneemme samanlaisuudestamme rakkautta, tukea ja turvaa elämäämme ja oloomme. Noissa lyhyissä, ohikiitävissä toisen ihmisen löytämisen ja sylissä pitämisen hetkissä on olemisemme kultareunus, ainoa todellinen tarkoituksemme ja syymme elää.

Nuo ikuisen, päättymättömän ajan laskosten mittaamattoman arvokkaat nanosekunnit, olemisen ja olevaisuuden murto-osat. Hetket yhden yksinäisyyden lopusta seuraavan alkuun.

Ne harvat, jolloin emme tunne olevamme yksin.

IE

Kuva: Reinhardi / Pixabay

Add a Comment