Harmaan sävyjä

Viikonloppu saapuu, tänään perjantaina suuntaan pariksi päiväksi Lappeenrantaan.
Ohjelmassa luvassa omaa aikaa, loppusiivousta niin henkisesti kuin sielullisestikin.
Omalla tavallaan viimeinen hyvästijättö, vaikka tulen epäilemättä vielä joskus tulevaisuudessakin vierailemaan paikkakunnalla. Minulle se ei tule kuitenkaan enää koskaan olemaan se sama kuin ennen, eivätkä sen ihmiset niitä samoja kuin viimeisinä yli seitsemänä vuotena.
Nyt näen vihdoinkin maailman sellaisena kuin mitä se todellisuudessa on, harmaan eri sävyissä, enemmän tummissa kuin vaaleissa. Puolivarjon ja pimeyden keskinäisenä kilvoitteluna, jongleerauksena ihmisten kohtaloilla, joskus toisiinsa liittyneinä, usein yksin. Olkaa iloisia ja ylpeitä itsestänne ja toisistanne kaikki te, joiden maailmassa on vielä värejä jäljellä.
Yllättävän moni tuntemistani on löytänyt viime syksyn ja loppuvuoden aikana elämäänsä ihmisen ja näkee nyt maailman ja maailmankaikkeuden vaaleanpunaisten lasien lävitse. Heille kaikki näyttää niin erilaiselta, ihanalta, satumaisen hyvältä. Maailmalta, jossa ei ole pimeyttä, harmautta eikä tummia sävyjä. Ei myöskään meitä haasteisia, joita on tuskin aiemminkaan haluttu nähdä. Hyvä niin.
Olkaa kiitollisia toisistanne, täyttäkää keskinäisellä rakkaudellanne omia ja toistenne tunnevarastoja niin kauan kuin yhteisyyttänne kestää ja aikaa on.
Godspeed.
IE
Kuva: Pexels / Pixabay (muokattu)
Facebook: https://facebook.com/IhmistaEtsimassa1
Instagram: https://instagram.com/ihmistaetsimassa