Korkeimmaksi parhaaksi?

Yksi henkisyyden tunnetuimmista ja käytännössä viljellyimmistä hokemista on ”Korkeimmaksi parhaaksi”.

Tuo lause on omien kokemusteni mukaan sisällöltään ja totuusarvoltaan samaa tasoa kuin joskus aikaisemmin kyseenalaistamani ”Olemme kaikki yhtä”, jota olen käsitellyt aikaisemmissa teksteissäni.

Sanon tähän alkuun sen, että tarkoituksenani ei ole mollata mitään ajatusta tai katsaintokantaa. Meissä jokaisessa on jo syntyessämme sisäsyntyinen halu uskoa ja luottaa korkeimpaan ja sen oikeudenmukaisuuteen ja hyvyyteen, niin minussakin.

Valitettavasti maailma ihmisineen ja näköjään myös meidät tänne luonut entiteetti tekee siitä useimmiten erittäin vaikeaa.

Pohditaan hieman, mitä tuo tämänkertainen hokemamme toisaalta idealistisesti ja toisaalta käytännössä ja elävässä elämässä tarkoittaa.

Sisäsiisti ja hyperkorrekti tulkinta asiasta on, että jossain meille tärkeässä tilanteessa luovumme ja päästämme irti omista toiveistamme tai vaatimuksistamme asian lopullista ratkeamista kohtaan ja annamme universumin päättää ja hoitaa asian loppuratkaisun (tai ehkä se on sittenkin vain ”väliratkaisu”) – mitä se sitten loppujen lopuksi kenellekin merkitsee.

Kantavana ajatuksena ja oletuksena on lähtökohtaisesti se, että universumi on apunamme ja puolellamme ja tekee ratkaisunsa niin, että asiat menevät hyvin kaikkien osapuolien kohdalla.

Luonnollisesti se saattaa tarkoittaa jossain tilanteessa kaikille mukana oleville absoluuttisen kaunista ja täydellistä loppuratkaisua, jossa jokainen osapuoli voittaa, aurinko paistaa ja kaikkien pepsodent-hymyt ovat niin leveitä ja loistavia, että niitä ei voi ilman hitsarin suojalaseja katsella.

Mutta otetaanpa nyt käteen raadollisen reaalielämän kroonisesti (vaan toivottavasti ei ikuisesti) epävireinen kitara ja kysytään, kuinka usein koko totuus on yllä kertomani kaltainen?

Voiko tuo yläkerran meille tarjoama korkein paras toisaalta tarkoittaa täysin susipaskaa loppuratkaisua, jossa kaikki osapuolet häviävät ja kaikille osanottajille jaetaan vain pettymystä ja tuskaa? Ehdottomasti. Viedään pohdintaamme hieman eteenpäin.

Ehkä jonkin tilanteen loppuratkaisuna joku saa yläkerran päätöksellä palkkiokseen niskaansa vähän vähemmän paskaa kuin muut sen osanottajista, mutta loogisesti ajatellen vähemmän paskaa ei ole sama asia kuin hyvä ratkaisu, olkoonkin kuinka väitetyn tasapuolinen tai oikeudenmukainen hyvänsä.

Kyseessä on vain vähemmän sitä samaa ruskeaa tuulettimeen iskeytyvää materiaalia, mitä muutkin omalla kohdallaan saavat. Ehkä se on hieman pehmeämpää tai ehkä ei odööriltään aivan niin pahaa kuin muilla, mutta siitä huolimatta se on kuitenkin tavarana ihan sitä samaa.

Miten me tavalliset kuolevaiset voimme olla täysin varmoja siitä, että kaikki elämässämme tapahtuu pyynnöstämme meidän ”korkeimmaksi parhaaksemme”?

Pitääkö meidän vain ajatella stooalaisesti, että huolimatta kaikesta meille tyrkytetystä ”korkeimmasta parhaasta” elämässämme asiat voisivat olla vielä paljon huonomminkin? Että jossain on aina joku toinen, jolla ovat asiat valovuosia huonommin kuin meillä, joten meidän on siksi oltava tyytyväisiä siitä vähästä tai täysin olemattomasta, minkä olemme universumilta selvästikin sen ”vähemmän kauniina luomuksina” ansainneet?

Tässä lähestytään sitä kärsimyksen, siitä nauttimisen ja sen rakastamisen – henkisen ja hengellisen masokismin – ajatusta, josta kirjoitin vastikään tekstissäni Kärsivällisyys.

Sanotaan, että saamme elämäämme sitä samaa kuin mistä olemme kiitollisia. Jos olemme kiitollisia siitä, että elämämme ei ole aivan niin huonoa kuin se voisi olla, että on vielä meitäkin huonommassa asemassa olevia, saammeko elämäämme tulevaisuudessakin omakohtaisesti vain ja ainoastaan minimit minimeistä?

”Kärsi, kärsi, kirkkaimman kruunun saat.”

Kaikkea meille tapahtuvaa voidaan yrittää perustella sillä, että ”juuri nyt” (tjsp) ei ole sinun aikasi saada sitä mitä haluat, mutta todistaa sitä ei voida. Jotkut ihmiset, asiat ja tapahtumat välttelevät sinua koko loppuikäsi – ilmeisesti sitten ”niiden toisten korkeimmaksi parhaaksi”.

Mutta auttaako se meitä rakastamaan, auttamaan ja ymmärtämään itseämme, muita ja koko maailmankaikkeutta yhtään paremmin? Jokainen meistä tietää omalla kohdallaan vastauksen tähän kysymykseen.

I want to believe.

IE

Kuva: Ryan McGuire / Pixabay

Add a Comment