Koulutuksessa

Kävin viikonloppuna koulutuksessa, oppimassa… Tavallaan.

Kyseessä oli henkilökohtaiseen talouteen pureutuva rahakoulutus, jossa kävin pari kertaa erään itsensäkehittämisen opintokokonaisuuden yhteydessä muutama vuosi sitten ja johon päädyin tällä kertaa ystäväni mukana, hänellä kun sattui olemaan tilaisuuteen yksi avec-lippu.

Ajattelin ennakolta sitä, miten mukavaa olisi verestää vanhoja muistoja ja palautella mieleen jo kerran opittua asiaa joviaalissa ja kaikki osanottajat positiivisesti huomioivassa ilmapiirissä.

Niinpä luulin, mutta tuo tunne karisi kuitenkin aika nopeasti.

Olen joskus aikaisemminkin kirjoittanut itsensäkehittämisestä ja sillä tiellä vastaantulleista haasteista ja koettelemuksista, ja tässä tilanteessa nuo silloin saadut (tai vielä kauempana menneisyydessä avoimiksi jääneet) haavat pintautuivat uudelleen – jälkeenpäin ajatellen eivät niinkään yllättäen.

Tilanteesta ja tilaisuudesta jäi itselleni mieleen pari asiaa.

Ensinnäkin se, että koulutuksen positiivis-humoristisesta lähtökohdasta ja päävetäjän osaamisesta ja maanläheisyydestä huolimatta kaikki tuntui jotenkin eltaantuneelta. Moneen kertaan pureskellulta ja prosessoidulta – pääasiassa tuo johtui varmaankin siitä, että olin tuon historiassani jo pariin kertaan läpikäynyt.

Suurempana itselleni oli kuitenkin vieraantuneisuuden tunne, jota tunsin koko koulutuksen ajan. Salissa oli reilusti yli sata ihmistä, arviolta yli 80% heistä itseäni runsaasti nuorempia ja maailmannäkemys ja kokemukset sen mukaiset.

Siinä tuli aika orpo olo 60-luvun lapsen keskustellessa rahatarinoista 90-luvun lasten kanssa. Olisivathan he voineet ikänsä puolesta olla jopa omia lapsiani, ja etenkin siinä mielessä tilanne tuntui myös aika absurdilta. Cro Magnon murahtelemassa nykypäivän (omasta mielestään) loistaville, täydellisille Homo Economicuksille rahasta ja rahaan liittyvistä ennakkoluuloista oman historiansa kokemukseen perustuen – aikana ennen ”pyörän keksimistä”, kännyköitä, nettiä ja täydellisen rajatonta maailmaa.

Eikä siinä kaikki – peilautuihan tuo sama toisaalta nopeasti myös kontaktin ottamisessa nuoremman sukupolven edustajiin yleensäkin. Niin monen nenänpäästä näkyi nahka kuluneen pois nenä katossa leijumisesta, hyvä että edes auttavasti näkivät mihin olivat matkalla.

Kun keskustelin asiasta tauolla parin ikätoverini kanssa, olin yllättynyt saadessani myös heiltä palautteena tekemiini huomioihin tyypillistä itsensäkehittämismaailman/henkisyyden paskajargonia: ”Oma on syysi kun nenä katossa kulkevat, katso peiliin! Sinusta ja omista energioistasi tuo on kiinni.

Lyötyä lyötiin, mikä ei siinä tilanteessa ollut mielestäni reiluista reiluinta ja rakentavista rakentavinta palautetta.

Jo ennen tuota keskustelua tunsin, kuin olisin ollut väärä ihminen, väärään aikaan, väärässä seurassa ja paikassa. Ilmankos ensimmäinen päivä katkesi kesken ja toiseen en mennyt enää ollenkaan. Olisi ollut aivan turhaa väännättää puukkoa haavassa siinä mielentilassa. Saivat pitää tunkkinsa.

Eilispäivän epistola, tämän päivän opetus.

IE

Kuva: Nebraska Department of Education / Pixabay

Facebook: https://facebook.com/IhmistaEtsimassa1

Instagram: https://instagram.com/ihmistaetsimassa

Add a Comment