Ajatuksen aihetta

Jos viime ajat kokemuksineen ja haasteineen ovat opettaneet minulle jotain, ne ovat antaneet ajatuksen aihetta, opettaneet minulle nöyryyttä. Nöyryyttä ja toisaalta myös totuuden tunnustamista.

Sen ymmärtämistä, että en ole korvaamaton kenellekään, en edes itselleni.

Sen tunnustamista, että elämässäni on rakenteita – toimimattomia sellaisia – joita täytyy purkaa pois huolimatta siitä, että joskus aikaisemmin luulin niiden olevan kestäviä ja pysyviä. Olemassa elämässäni aina, yhtä pitkään kuin minäkin. Puhutaan ajatusrakennelmista, käsityksistä, uskomuksista ja uskon asioista, yksittäisistä ihmissuhteista ja ihmisten yhteenliittymistä.

Ne, jotka haluavat taittaa matkaa kanssani ovat tervetulleita nyt ja vastakin. Tuo tarkoittaa kuitenkin rehellisyyttä ja tasapuolisuutta kaikessa, elämisessä ja olemisessa, niin antamisessa kuin saamisessakin.

Ja toisaalta niitä, jotka osoittavat omalla toiminnallaan joko suoraan tai vähemmän suoraan että eivät halua jatkaa yhteisyyttämme, en myöskään minä tarvitse elämääni.

Miksi yrittäisin suin surminkaan olla jotakin tai antaa jotakin ihmisille, jotka eivät halua olla tai antaa minulle omalta puoleltaan yhtään mitään? Etenkin tuo on korostunut usein niissä tilanteissa, joissa heitä ja heidän panostaan olisi todella kipeästi tarvittu.

Ajatuksena niin yksinkertainen, toisaalta tuota samaa voi kuka tahansa muukin pohtia sydämessään. Kuinka monet nykyisistä oman elämämme kuvioissa olevista ihmisistä ovat syvällä sisimmässään hylänneet meidät – jotkut jo aikoja sitten?

Mihin minä tarvitsen elämässäni ihmisiä, jotka eivät halua ymmärtää minua, eivät arvosta eivätkä rakasta minua?

Kysymys, johon on vain yksi, itsestäänselvä vastaus.

IE

Kuva: Monsterkoi / Pixabay

Facebook: https://facebook.com/IhmistaEtsimassa1

Instagram: https://instagram.com/ihmistaetsimassa