Kategoria: Hylätty

Ei enää koskaan

Kerran sitä vain yksinkertaisesti väsyy. Tavoittelemaan, ehdottamaan, mahdollistamaan, pyytämään. Hiihtämään latua auki toisen edellä. Latua, jolle toinen ei toistuneista lupauksistaan huolimatta koskaan vaivautunut, niin paljon oli muita parempia, houkuttelevampia latuja, laduntekijöitä. Kun toistuvasta, jatkuvasta, kylmästä kieltäytymisestä, selän kääntämisestä ja vaikenemisesta tosipaikassa tulee uusiutuva luonnonvara, henkinen lyömäase, nöyryyttämisen, voimannäytön ja...

Moraalisaarna

Olen aina ihmetellyt sitä, millä oikeudella ihmiset ottavat hyvin hanakasti arvottamisen ja tuomitsemisen oikeuden omiin pieniin, mutta oi niin täydellisiin, puhtaanvalkoisiin, synnittömiin kätösiinsä. Mikä antaa ihmiselle jumalallisen oikeuden arvottaa kanssaihminen tarpeeksi hyväksi tai arvottomaksi? Elämään, olemaan, rakastamaan. Saamaan vettä juodakseen sitä tarvitessaan. Silloin kun tuomitsette minut vääräksi tai vääränlaiseksi...

Blogien pornokeisari?

Nyt kun olen saanut blogilleni hieman enemmän seuraajia ja julkisuutta, olen ajatellut lisätä sivulleni myös hieman mainontaa Google AdSensen kautta. Tarkoituksenani ei ole – eikä ole koskaan ollut – hukuttaa tekstejäni turhanpäiväisiin paskamainoksiin, vaan nostaa lukijoiden tietouteen hyvällä maulla hyviä tuotteita ja positiivisia asioita. Olen toisaalta halunnut myös kokeilumielessä...

1176 päivää

Kolme ja puoli vuotta. 42 kuukautta. 168 viikkoa. 1176 päivää. Kuinka kauan voi vältellä lupauksensa toteuttamista, vain jättääkseen sen loppujen lopuksi kokonaan toteuttamatta? Kuinka pitkään selittää jokainen päivä, jokainen hetki, jokainen teko jälkeenpäin merkityksettömäksi? Kuinka pitkään kääntää selkä, poistua henkisesti ja fyysisesti paikalta, vaieta totuus hengiltä? Ylimielisesti, vailla vastuunottoa,...

Koirankopittamisen syvin olemus

”Rakkauden kääntöpuoli ei ole viha, vaan välinpitämättömyys.” Mitä ajatella ihmisestä, jonka tapaan antaa ihmissuhdepalautetta kuuluu koirankopittaminen? Tuossa tilanteessa, jossa on useimmiten taustalla erimielisyys jostain ihmissuhdetta koskevasta asiasta, toinen osapuoli katkaisee yksipuolisesti kaiken yhteydenpidon viikoiksi, jopa kuukausiksi, palaten sitten takaisin asian sisäistettyään, käsiteltyään tai ”unohdettuaan”. Joskus nöyränä, joskus vähemmän, joskus...

Kaverikortti

Kuoleman suudelma. Ihmissuhdenollaus. Marginaaliin siirtäminen. Kyllä, tiedän varsin hyvin, että kysymyksessä on yleisesti käytetty nuoruuteen ja nuor-aikuisuuteen liittyvä ilmaisu, joka viittaa enemmänkin noiden ikäryhmien hapuileviin parinmuodostuskokeiluihin kuin kypsien ihmisten välisten, vieläkin kypsempien (?) ihmissuhteiden muodostamiseen. Ajattelin kuitenkin sanoa asiasta sanasen tai pari, sillä kyllä sitä saa toden totta vastaanottaa...