Kategoria: Menetys

Kun olen mennyt

Elämässä käy usein niin, että sen kriiseissä, kiistoissa ja otatuksissa ihmisten välille syntyy fyysisiä ja henkisiä etäisyyksiä jotka eristävät meidät toisistamme, katkaisten loppujen lopuksi fyysisen maailman suhteemme lopullisesti. Ja vaikka kuinka kaunis sielu toisen samanlaisen kanssa sopia haluaisikin, niin ego ja liha vastustavat. Kun ihmisen aika tässä elämässä tulee...

Jäähyväiset

Kukapa olisi uskonut, että kaikki päättyisi näin. Kuinka ironisen surullista törmätä sinuun vielä kerran rakkaani ja kaikista maailman paikoista juuri täällä. Olen tässä vierelläsi niin kuin monta kertaa aiemminkin, sinä makaat siinä alastomana edessäni kuin niin monet kerrat ennenkin, ihana vartalosi kirkkaissa valoissa. Pian tunkeudun sinuun vielä kerran, mutta...

Bitter Sweet Symphony

Kuten olen jo useassa blogissani kertonut, musiikki on aina ollut itselleni erittäin tärkeä henkireikä, sen kautta ja mukana olen pystynyt käsittelemään ja elämään läpi monenlaisia elämäntapahtumia ja -haasteita niin hyvässä kuin vähemmän hyvässäkin. Moni kappale on ollut lähes jatkuvassa soitossa silloin kun jokin tietty tilanne tai asia on ollut...