Olen aina ihmetellyt sitä, millä oikeudella ihmiset ottavat hyvin hanakasti arvottamisen ja tuomitsemisen oikeuden omiin pieniin, mutta oi niin täydellisiin, puhtaanvalkoisiin, synnittömiin kätösiinsä. Mikä antaa ihmiselle jumalallisen oikeuden arvottaa kanssaihminen tarpeeksi hyväksi tai arvottomaksi? Elämään, olemaan, rakastamaan. Saamaan vettä juodakseen sitä tarvitessaan. Silloin kun tuomitsette minut vääräksi tai vääränlaiseksi...