Kategoria: Rakkaus

Sana viikonvaihteeksi

Jos se korkein voima joka on meidät tänne tuonut, hyväksyy, mahdollistaa, ja tuntuu aivan yhtä usein jopa kannustavan ihmisiä kaikkeen lähimmäisiä vastaan tehtyyn pahaan, miten sellaiseen voimaan voi luottaa tai tukeutua? Siihen samaan voimaan, joka perimätiedon mukaan on luonut meidät tälle pallolle, kohtelustamme päätellen varmaankin koepallona tylsän sadepäivän ratoksi,...

Kesytetty

Joinakin aamuina sitä herää musiikkiin. Mielessä pyörivät sanat ja korvissa soi kappale, joka ei välttämättä kuulu suosikkeihisi musiikkina, esittäjänsä, ehkä ei sanojensakaan puolesta. Kappale, joka vain jotenkin siinä hetkessä, tunteessa ja tilanteessa puhuttelee, syvältä. Niin syvältä, että sen tajuaa vasta silloin kun sydämessä kirpaisee ja kyyneleet valuvat poskia pitkin....

Never sell your sword

”Love everybody, but never sell your sword…”                                                              (Paulo Coelho) Hengen soturin ajatuksia tähän päivään. Epäilemättä yllä olevat sanat on lausuttu hieman eri muodossa ja järjestyksessä jo lukemattomia kertoja aiemminkin, mutta totuutta on silti aina hyvä kirkastaa, niin ettei se...

Minun heimoni

Millaisia ihmisiä sinun elämääsi, sinun piireihisi, sinun ”heimoosi” kuuluu? Millaisten sielujen kanssa tunnet olevasi kuin kotonasi? Keiden seurassa aika lentää, kenen kanssa kaikki yhdessäolo, niin huimimmat selkäkeikkanaurut, syvällisimmät keskustelut, siinä missä yhteiset hiljaiset hetketkin tuntuvat luonnollisilta, pakottomilta, täydellisiltä, kuin teille tehdyiltä? Keiden seurassa tunnet olevasi ymmärretty, hyväksytty, kuultu, arvostettu...

Universumin huumorintaju

Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että universumilla ei ole huumorintajua. Tuo on aivan totta, ei sillä olekaan. Se taisi alunperinkin syntyä huumorintajuttomana, universumipentueen pienimpänä ja heikoimpana. Sen isommat sisarukset imivät synnyttäjä-äitiversumista kaiken hyvän, kauniin ja positiivisen,  jättäen pienimmälle sisarukselleen vain rippeet kaikesta. Se oppi reagoimaan asioihin kylmästi: ei...

Elämäni soundtrack

On uskomattoman mielenkiintoista kuinka joistakin kappaleista, kaikkein ärsyttävimmistä korvamato-renkutuksista sydänjuuriamme syvältä liikuttaviin kyynelten heruttajiin tulee elämämme eri käänteissä musiikillisia merkkipaaluja, joiden kautta ja mukana pystymme käsittelemään elämäämme ja sen tapahtumia. Kappaleita, jotka kulkevat mukanamme heikoimmilla hetkillämme, silloin kun koko elämä on tuntunut luhistuvan. Kappaleita, jotka nostavat meidät lentoon, silloin...

Tanssijatar

Kerran, silloin kuin sitä kaikkein vähiten odotat, tapaat ihmisen joka pelkällä olemassaolollaan ja energiallaan muuttaa koko elämäsi, koko maailmasi, koko olemisesi perusvireen. Hän järkyttää tuntemisesi pohjaa niin hyvässä kuin pahassakin. Saa sydämesi laulamaan noustessaan kanssasi vuorille katsomaan nousevan auringon ensisäteitä tai suistaa sinut tuonen teräsjäähän pettäessään tämänkertaisen elämänsä pyhimmän...

Rakkaus on teonsana

”Rakkaus ei ole pohjimmiltaan substantiivi vaan verbi. Rakkaus on tekemistä. Rakastamista.” (Frank Martela, HS:n kolumni 8.8.2018) Tämä kaunis ajatus halusi sattuneesta syystä pintautua ymmärrykseeni jälleen kerran tänä aamuna. Ei sillä, ettenkö itse tiedä kuinka totta se on, vaan ihmettelen omienkin kokemusteni kautta sitä, kuinka pihalla tuosta ajatuksesta niin moni...

Kiitos kun olet

Minä olen rakastunut tuohon lyhyeen, hyvin yksinkertaiseen kolmen sanan lauseeseen. Kyseessä on yksi kauneimmista tunteista jonka ihminen voi sanoin välittää toiselle ja aivan ehdottomasti myös yksi kauneimmista lauseista, jonka onnellinen ihminen voi koskaan toiselta kauniilta sielulta vastaanottaa. Lauseen kauneus ja vaikuttavuus eivät perustu hienoihin, briljeeraaviin sanavalintoihin vaan pelkkään sanojen...

Vain mies?

”Olen tänään kaupungissa, haluatko tavata?” WhatsApp-viestin merkkiledi puhelimessa iskee silmää, se on hän. Käsittämätön ihmissuhde, kaikkien näiden vuosienkin jälkeen vaikea selittää. Niin vähän, mutta niin paljon. Maantieteellinen ero iskee sydämet erilleen toisistaan kerta toisensa jälkeen, mutta aina kun tapaatte, muutaman tunnin ajan universumissa on kaikki hyvin. Tapaatte keskustan ravintolassa,...