Naamatauko, what?
Olen kirjoittanut blogeissani joskus aiemminkin sometauoistani, joiden aikana olen halunnut ottaa etäisyyttä sosiaaliseen mediaan yhdellä tai useammalla alustalla. Päätin toissa päivänä, torstaina – kulunutta hokemaa käyttäen – nostaa väliaikaisesti telakalle omanimisen Facebook-tilini, niin kuin olen tehnyt Face-urani aikana joitakin kertoja aikaisemminkin. Tämä siis pelkästään itseäni ja omia energioitani freesatakseni,...
Kuvakieltä
Lähes kaksi vuotta bloganneena ja yli 250 tekstiä julkaisseena olen tottunut etsimään netistä sopivaa kuvamateriaalia tekstieni tueksi. Tekijänoikeuslakien mukaan kaikkiin netistä löytyviin tuotoksiin ei pieni (eikä isokaan) sormi saa vapaasti koskea saati kajota, joten siinä kohdassa ovat avuksi tulleet monet netistä löytyvät, ilmaisia kuvia vapaaseen käyttöön tarjoavat palvelut. Oman...
Not for sale
Joskus harvoin myös meille, jopa kaikkein marginalisoiduimmille ja kartelluimmille bloggareille tulee tarjouksia yhteistyöstä mainosfirmoilta. Yleensä pieniltä tai pienehköiltä yrityksiltä, joiden tarkoituksena on yhdistää mainostajat ja bloggaajat lisänäkyväisyyden saavuttamiseksi. Mainostajan lisänäkyväisyyden, that is. Heidän ehdottamansa lähtökohta yhteistyölle on useimmiten heidän tekstiensä ja niiden mukana tarjotttujen linkkien julkaiseminen kirjoittajan blogissa. Ne,...
10 vuotta, päivälleen
Tänään torstaina, helmikuun 11. päivänä 2021 tulee kohdallani täyteen tasan 10 vuotta matkaa sosiaalisen median, tarkemmin sanottuna Facebookin maailmassa. Juhlan aihetta? Noup. Eihän kyse ole ollut muusta, kuin siitä että satuin rekisteröitymään FB-butiikkiin, niitä harvoja sieltä löytämiäni kauniita sieluja juhlin kyllä sydämestäni, halusta. Toisaalta täytyy kyllä tunnustaa, että etenkin...
Kyllä koira tietää
Tervetuloa mukaan, tutut, tuntemattomat. Olen Ihmistä Etsimässä, jotkut teistä tuntevat minut myös alter egonani Rujo Raanakkona. Olen samanlainen tyhjänpolkija kuin jokainen teistä ja vaikka minua tietyissä piireissä runoilijaksi pilkataankin, niin sitä en tunnusta olevani. Muuten kuin pilke silmäkulmassa, kännissä ja läpällä, joskus ehkä selvinpäinkin mutta aivan yhtä läpällä. Vaikka...
Tili tuli, tili meni
Kuten eräässä aikaisemmassa blogissani kerroin, oli tarkoituksenani tehdä tammikuun 2021 lopussa yhdensuuntaissiirto vanhasta blogistani uuteen blogiin, jossa olisin lähtenyt täysin puhtaalta pöydältä. Sitä varten loin Facebookiin uuden kirjoittajatilin ja kirjoittajasivun, samoin tein Bloggeriin uuden tilin Analytics-linkkeineen. Törmäsin siirtymisvalmisteluissani kuitenkin ihmeellisiin ongelmiin, joita voi selittää ainoastaan palveluntarjoajan ylimielisyys yhdistettynä automaattivalvontaan....
Virtahepo somehuoneessa
Useimmista ihmisistä on helppo pitää, ainakin siihen saakka kun heidän olemassaolonsa ja tapansa ilmaista asioita meille on linjassa sen kanssa, mitä haluamme heiltä ja heistä kuulla. Linjassa sen kanssa, mitä olemme tottuneet heiltä yhteisen historiamme aikana kuulemaan. Sillä sekunnilla kun kommentointi ja kommunikointi, lingvistiikka, verbaliikka, äänenpainot ja painotukset...
Algoritmi
Maailmalla puhutaan koko ajan enemmän sosiaalisen median algoritmeista ja siitä, kuinka eri alustojen tarjoajat ja ylläpitäjät päättävät ja ohjailevat sitä, mitä kenellekin yksittäiselle käyttäjälle tarjotaan omaan fiidiinsä näkyville, reagoitavaksi, fiilisteltäväksi, tykkäiltäväksi, palkittavaksi peukuin ja sydämin. Samaa asiaa tarjoillaan usein syyksi myös siihen, miksi jotain yksilöä tai asiaa ei siellä...
Diginomadi
Kesäkuun alussa kirjoitin blogissani Luolamies hieman kieli poskella ja kautta rantain koronan vaikutuksesta ihmisten välisiin suhteisiin ja kommunikaatioon työelämässä, tärkeämpi pointti tuossa tekstissä oli kuitenkin se vaikutus, joka eristäytymisellä ja eristäytyneisyydellä on ollut toimintaamme elävässä elämässä. Jo silloin huomasin itsessäni ja omassa tavassani kommunikoida muutoksia, joista en erityisesti pitänyt. Toisaalta...
Puutarhuri
Itselläni on ollut tapana pitää muutaman vuoden välein taukoja somettamisesta, niiden aikana olen sulkenut väliaikaisesti yhden tai useampia some-kanavistani, kahdenvälistä kommunikaatiota lukuunottamatta. Asia ei ole minulle uusi tai outo, samaa olen kohdallani testannut viimeksi parisen vuotta sitten, jolloin iisailin Facebookista melko tarkkaan kaksi kuukautta. Useimmiten näin tapahtuu syksyisin, jolloin...