Kategoria: Uncategorized

Ihmistä Etsimässä – syyskuun 2022 luetuimmat

Syyskuu on päättymässä, sen aikana ja mukana on päättynyt paljon muutakin. Kuukauden luetuimmaksi tekstikseni muodostui Pystyyn kuollut. Teksti, joka kuvaa hyvin sattuvasti ja realistisesti yhden ihmisen, ihmissuhteen ja aikakauden kylmän teurastuksen. Kirjoittajana minun kohdallani on tullut pysähtymisen aika, rauhoittumisen aika, vetäytymisen aika. On aika alkaa poistaa ja poistattaa selästäni...

Nollasummapeliä, toinen otto

Lokakuussa 2020 kirjoitin tekstissäni Nollasummapeliä rakkaudesta ja sen luonteesta. Siitä, kuinka koin silloin olevani uuden ja pelottavan äärellä. Siitä, kuinka koin kaiken rakkauden katoavan maailmastani vähän kerrassaan, lopullisesti, ja kuolevan loppujen lopuksi itsestänikin. Ihmiselle, joka on elänyt koko elämänsä vahvasti kiinni tunteissa, etenkin rakkaudessa, tuo oli pelottava etiäinen tulevaisuudesta....

Syvään päähän

Olen aina ollut ihminen, joka on uskonut toisten ihmisten tukemiseen fyysisen käytännön tekemisen, rahallisen avun ja elämässä mukanaolon kautta. Toisaalta olen henkisenä luottanut myös henkeen, aineettomaan energiaan, silloin kun se on ollut moottorina fyysiselle ja aineelliselle tekemiselle. Vaikka voin tässä tekstissäni mielestänne jeesustella asialla aivan turhaan, moni lukijoistani tietää...

Rajojen sota

Nykyisin ihmissuhteissa puhutaan paljon rajoista, niiden vetämisestä ja ylläpitämisestä. Kyse on yksinkertaistettuna siitä, että kun ihminen joutuu esimerkiksi jonkin kanssaihmisensä loukkauksen tai kaltoin kohtelun kohteeksi, hän muuttaa käyttäytymistään tekijää kohtaan, pyrkien samaan tekijän huomaamaan miten toista ihmistä ei voi eikä saa kohdella. Tekijälle tehdään rajojen kautta selväksi se, että...

Pystyyn kuollut

Silloin kun kaiken näkee aivan läheltä raadollisimmillaan. Silloin kun universumi ampuu sinua lähietäisyydeltä päähän junailemallaan julmalla ”sattumalla”, irvokkailla Instagram-kuvilla jotta varmasti viimeistään nyt ymmärrät, että olet aina ollut hänelle ainoastaan läpirei’itetty tunnetikkataulu hänen pelissään, vuosikaudet. SIlloin kun maailmalle patsastellaan ja ylpeillään kauneudella ja täydellisyydellä. Hänen ja sen toisen. Sillä...

Syy ja seuraus

Elävässä elämässä on aina yhtä hämmentävää huomata, miten monilla ihmisillä ei ole minkäänlaista ymmärrystä eikä edes halua ymmärtää, mikä on missäkin tilanteessa tai konfliktissa sen todellinen aiheuttaja eli Syy ja mikä syystä kumpuava Seuraus. Useimmiten ihmissuhteissa pureudutaan mitään merkitsemättömiin välitapahtumiin, lillukanvarsiin, kun sen sijaan pitäisi selvittää kaiken alkusyy, eli...

Casa Largo

Kolmisen viikkoa sitten tapasin kasvokkain ensimmäistä kertaa erään lukijoistani. Hän lähestyi minua mailitse kiittääkseen kirjoituksistani, muutaman viestin vaihdettuamme totesimme energioittemme kohtaavan ja jatkoimme keskustelujamme, ja siitä eteenpäin ei ollut enää pitkäkään askel ensimmäiseen tapaamiseemme elävässä elämässä. Tapasimme Casa Largossa Helsingin keskustassa, ravintolassa, josta pidän hyvin paljon sen espanjalaisen ruoan...

Samalla puolella?

Tämän vuoden kesäkuun alussa olin poistumassa Lappeenrannasta puolen vuoden työkomennukseni jälkeen, pohtien niin elämässäni mennyttä kuin tulevaakin kirjoituksessani Kuusi vuotta. Sen jälkeen minun ja Tanssijattaren välillä tapahtui paljon asioita, joita avasin muun muassa teksteissäni Huomenna ja Kyllä. Tuntui siltä, että olimme vuosien täydellisen eromme ja yhteyskatkoksiemme jälkeen jälleen löytäneet...

Ihmistä Etsimässä – elokuun 2022 luetuimmat

Elokuu on ollut kaikin puolin outo tapaus, mielenkiintoinen kuukausi. Jostain syystä tuloksena on ollut enemmän uusia kirjoituksia kuin pitkiin aikoihin ja jokainen niistä on noussut kuukauden luetuimpieni joukkoon huolimatta siitä, että olen nostellut esiin vanhempiakin tekstejäni. Joinakin kuukausina tekstitekohengitystä on tarvittu, tämä kuukausi ei ollut yksi niistä. Samalla sijoitukseni...

Odotus

Kuka voi kertoa, tutkia, kartoittaa kaikki ne tunteet, jotka pyörivät sydämessä silloin kun ikuisuudelta tuntuneen odottamisen jälkeen saat viimeinkin universumilta, elämän posteljoonilta lähetyksen, vastauksen kysymykseesi, suurimpaan toiveeseesi? Vuosia matkalla olleen, sen lopullisen, ratkaisevan. Viimeisen, jota koskaan kaipaat, tarvitset. Sen, jota olet odottanut sydän syrjällään vuosia kaivaten, toivoen. Kuukausi, päivä,...