Kuvakieltä

Lähes kaksi vuotta bloganneena ja yli 250 tekstiä julkaisseena olen tottunut etsimään netistä sopivaa kuvamateriaalia tekstieni tueksi.

Tekijänoikeuslakien mukaan kaikkiin netistä löytyviin tuotoksiin ei pieni (eikä isokaan) sormi saa vapaasti koskea saati kajota, joten siinä kohdassa ovat avuksi tulleet monet netistä löytyvät, ilmaisia kuvia vapaaseen käyttöön tarjoavat palvelut.

Oman suosikkini Pixabayn lisäksi käytössäni olivat alussa Unsplash ja Pexels (ja väliin jotkin muutkin nyt jo unohdetut kuvapankit), mutta jostain syystä Pixabayhyn on ollut itselläni aina helppo palata ja tukeutua.

Käytän blogeissani lähes kauttaaltaan pankkikuvia, sillä ne ovat paitsi laadukkaita, myös ilmaisuudessaan ja ilmaisuvoimassaan houkuttelevia. Pieni osa käyttämistäni kuvista on omiani, jotkut myös ystävieni ja tuttavieni kuvia, joiden julkaisemiseen olen luonnollisesti aina pyytänyt erikseen luvan.

En etsi pankeista teksteihini kuvia koskaan suoraan kuvaajan nimellä tai hänen nimimerkillään, vaan lähden aina liikkeelle hakusanasta. Jostain, joka tuntuu sopivan tavalla tai toisella kirjoitukseni aiheeseen – joskus jopa kautta rantain. Haravoin läpi tarpeellisen (lue: milloin minkäkin) määrän otoksia ja etsin niistä ne jotka puhuttelevat itseäni ja valitsen lopuksi muutamasta tarjokkaasta yhden sopivan.

Joskus törmää myös ilman hakuja kuvien kokoomalistoilla kuvaan, joka vangitsee ja herättää huomion. Kuvaan, joka on pakko saada mukaan johonkin tekstiin, ja joskus – vaikkakin harvoin – kuva on myös toiminut tekstin aiheena ja innoittajana.

Tutkittuani vuosipäiväni lähestyessä tekstejäni ja niiden yhteydessä käyttämiäni materiaaleja, on ollut yllättävää huomata, että olen usein päätynyt valitsemaan tietämättäni kuvia tietyiltä samoilta taiteilijoilta. Jokin siinä tavassa jolla he asioita kuvaavat tuntuu sopivan tekstieni kumppaniksi, erityisesti nimet Gerd Altmann, Stefan Keller, Arek Socha ja John Hain ovat tulleet itselleni blogitielläni tutuiksi.

Mainitsen blogitekstissäni jotain kuvaa käyttäessäni aina sen tekijän ja lähteen. Paitsi hyvä tapa ja arvostuksenosoitus tekijälle, se on muutenkin vähintä mitä voimme tehdä kiitokseksi heille, jotka tarjoavat ilmaiseksi käyttöömme upeita teoksiaan.

Jos asia kuva-asiat kiinnostavat ja tarvitsette joskus kuvia käyttöönne, niin käykää tsekkailemassa Pixabayssa ja muissakin mainitsemissani kuvapalveluissa eri taiteiljoiden tuotoksia.

Kannattaa ehdottomasti.

IE

Kuva: Günther Schneider / Pixabay

Add a Comment