Kärsivällisyys

Meille yritetään aina tolkuttaa, että kärsivällisyys on hyve. Että kärsivällisyydessä on jotain, mikä jalostaa meistä ihmisinä jotain hienompaa, jotain jalompaa, jotain parempaa kuin mitä ennen olimme. Onhan tuosta olemassa irvokas sananlaskukin: ”Kärsi, kärsi, kirkkaimman kruunun saat.” VMP. Herätkää ihmiset. Kärsivällisyys (jonka kantasanana on siis kärsiä, kuinkas muuten) on yliarvostettua...

Ihmistä Etsimässä – joulukuun / vuoden 2022 luetuimmat

Ylihuomenna vuosi 2022 on jo historiaa, aika tuntuu kuluvan kuin siivillä – väittävät tuon tuntemuksen liittyvän vanhenemiseen ja mikäpä minä olen väittämään vastaan. Väittelemisen sijaan tuon nähtäväksenne listan vuoden 2022 luetuimmista teksteistäni. Tämä vuosi on ollut täynnä mielenkiintoisia, ihmeellisiä tapahtumia, yllättäviä ja vähemmän yllättäviä ihmisiä, tarinoita, kohtaamisia, ja toisaalta...

Antamisen ilosta ja ilon antamisesta

Joulu, mikä ihana tekosyy. Puhua paitsi antamisen ilosta, mutta toisaalta myös ilon antamisesta. Kieli poskella, kuinkas muuten. Kuka ja miten, kenelle, mitä, milloin ja missä? Aloittakaamme tarinamme aivan alusta. Joulu – kuten kaikki tiedämme – on perinteisesti sitä aikaa vuodesta, jolloin muistamme lähimpiämme ja usein hieman kauempanakin olevia, heitä,...

Yksinäisyys

Jokaisella meistä omansa. Yksinäisyys. Kun vain ymmärtäisimme jokainen kuinka yksin kaikkeuden keskellä olemme. Näennäisesti osana ihmiskuntaa, luulemme olevamme samanlaisia kuin kaikki muutkin, paitsi että emme ole. Luomme jokainen mielessämme itsellemme oman maailmankaikkeutemme jossa elämme ja jumalan, jonka kuvittelemme olevan täydellinen, kaikkivoipainen ja kaiken hallitsija, mutta jonka havaitsemme pian olevan...

Leivänmuruja

Ihmissuhteen leivänmuruja. Nykymaailmassa ja etenkin sen etäsuhteissa, somen ja muun sähköisen kommunikaation pienentäessä maantieteellisiä välimatkoja ihmisten välillä, mahdollistuu toisaalta tietoisten tiedollisten savuverhojen rakentaminen sen eteen mitä taustalla todellisuudessa tapahtuu. Tuon tuloksena leivänmuruttamisesta (engl. breadcrumbing) tulee nopeasti helppoa ja toimivaa ja joidenkin kohdalla tuottoisaakin, riippuen siitä mitä tarkoitusperiä kaiken takana...

Henkireikä

Kirjoittaminen on minulle tärkeää, tärkeämpää kuin ehkä kukaan teistä aavistaakaan. Henkireikä, jos sitä haluaa yhdellä, kaiken summaavalla sanalla kuvata. Etenkin universumin ripuloidessa niskaan koettelemuksia ja haasteita toisensa jälkeen, minulle on aina ollut äärettömän tärkeää saada jakaa niin sisäistä kuin ulkoistakin maailmaani teidän kanssanne – sydämellinen kiitos kaikille teille siitä,...

Ihmistä Etsimässä – marraskuun 2022 luetuimmat

Melankolinen marraskuu on poistumassa estradilta antaen tilaa alkavalle jollottavan joutavalle joulukuulle. Kovin paljon ei tämän kuun saavutuksista jäänyt jälkipolville raportoitavaa ja toisaalta hyväkin niin, koska jälkipolvia ei ole siunaantunut eikä tässä elämässä enää tulekaan. Vai väittääkö joku besserwisser jossain jotakin aivan muuta? Kuukauden luetuimmaksi tekstikseni nousi teksti Porttipäivä viime...

Luottamus

Itsestäni on vähän kerrassaan, maailman kovakätisesti opettamana, kuollut se itsessäni ja muissa ihmisissä hyvään uskonut ja luottanut idioottipuolikas. Oi luottamus, oi rakkaus, mitkä ihanat tekosyyt! Jään omalla tavallani kaipaamaan tuota suurisydämistä, rakkaudellista, joskin lyhytnäköistä ja kaikki valeet kirkkain silmin uskonutta idioottia, sillä parhaimmillaan hänessä pintautui ja kehollistui loistavasti luottamus...

Pikataivalelämä

Omalla kohdallani olen huomannut eläväni vähän kerrassaan enemmän ja enemmän pikataivalelämää. Mitä on pikataivalelämä? Rallista lainattuna terminä pikataivalelämä on sitä, että liian monet asiat ja tekemiset elämässä eivät ole pelkästään suorittamista, vaan suorittamista ja loppuunsaattamista niin vauhdikkaasti kuin mahdollista, joskus jopa hinnalla millä hyvänsä. Pitää saada aikaan niin paljon...

Ainutkertainen

Ainutkertainen tehtävä. Olen viime aikoina käynyt läpi jokaisen kirjoitukseni blogiuraltani. Yli 370 kirjoituksessa on ollut läpikampaamista, toisaalta sen tehtyäni tiedän ja ymmärrän itsekin koko ajan paremmin millaisen spirituaalisen, henkisen ja fyysisen myllyn läpi minut on viimeisten vuosien aikana ajettu. Olenko oppinut näiden vuosien aikana kokemastani ja jos olen, niin...