Teksteistäni

Mikäpä on kirjoittajalle toisaalta niin helppoa ja samalla niin äärettömän vaikeaa kuin ruotia omia tekstejään?

Pinnallisella tasolla tuo kyllä onnistuu, syvempi analyysi taas vaatii useamman pullon valkoviiniä ja hyvää, kirjoittajan teksteihin jo pidempään syventynyttä seuraa. Yksin kännääminen on surullisinta mitä voi tehdä housut jalassa, joten seura ja sen laatu ovat tässä analysointitehtävässä elintärkeitä.

Housut jalassa tai ilman.

Itseäni on luonnehdittu kirjoittamistyyliltäni joskus lakoniseksi, olen toki kyllä kuullut myös lennokkaampiakin luonnehdintoja asiasta. Useimmiten ne tulevat ihmisiltä, joita tekstini eivät sinänsä kiinnosta tai liikuta, vaan ennemmänkin niissä seikkailevat hahmot ja se millaisina heidät esitän. Aivan sama.

Kirjoitan niin kuin kirjoitan, kirjoitan niin kuin haluan.

Itse olen aina halunnut olla kirjoittajana kaiken viljan koira siinä mielessä, että en keskity vain yhteen genreen tai tyyliin. Yksipuolisuus kyllästyttää nopeasti niin kirjoittajan kuin lukijatkin. Otetaan esimerkiksi murrejutut. Niin hauskoja kuin ne silloin tällöin kirjoitettuina ja luettuina ovat, niin liian usein toistettuina ne elähtävät hyvin nopeasti.

Teksti saa alkunsa kirjoittajan aivoissa, hänen selkäytimen jatkeessaan tai joissakin muissa hänen jatkeistaan.

Hän koodaa kirjoittamaansa tekstiin mukaan oman kokemusmaailmansa ja sielunmaisemansa, vuodattaen sen näppäimistön kautta blogialustalle. Teksti tekee tiensä ympäri internetsiä (tjsp) päätyen loppujen lopuksi lukijan puhelimen, tabletin tai tietokoneen näytölle, parhaimmassa tapauksessa toiselle puolelle maapalloa.

Oman tunne-elämänsä, historiansa, muistojensa ja kokemustensa avulla lukija puolestaan dekoodaa lukemastaan sen, mitä hän tulkitsee tai haluaa tulkita kirjoittajan tekstillään tarkoittavan tai haluavan sanoa.

Ajatteleeko kukaan enää, että teksti on VAIN teksti?

Tai että teksti kuin teksti on avattavissa ainoastaan yhdellä, jumalallisen täydellisellä avaimella?

Think again.

IE

Kuva: Steve Buissinne / Pixabay