Minä elän

Paluu vähän kerrassaan juhlakauden jälkeen takaisin normielämään. Vapaalla vielä, mutta normimpana kuin viimeiset pari viikkoa.

Se tuska, se sisuskaluja runteleva luopumisen ja luovuttamisen synti on vaihteeksi hieman kauempana. Ei sillä, että voisin vielä ylpeänä kaiuttaa suureen ääneen maailmalle, että olen palannut takaisin.

Hengittäminen, siinä missä muidenkin tunteiden kuin rintaa kasaan painavan surun ja pettymyksen tunteminen ja kantaminen tuntuu vaihteeksi hieman helpommalta.

Ehkä tämä on vain yksi hieman parempi päivä muiden joukossa. Ehkä tämä on vain yksi hieman helpompi siirtymätaival matkalla vieläkin syvemmälle sielun pimeään yöhön. Ehkä en ole vieläkään saavuttanut sieluni Mariaanien Haudan syvintä ja pimeintä kohtaa. Sitä absoluuttista nollapistettä, missä oleminen ja ei-oleminen kohtaavat.

En osaa sanoa.

Olen taas kuitenkin hetkisen verran hieman avoimempi niin uuden kuin vanhankin tulla luokseni. Tulla tai palata, oltuaan pitkään poissa.

Mitä se kertoo minusta, että sydämeni on vieläkin, kaiken kokemani jälkeen taas avoimempi, halukas, kyvykäs, valmis kokemaan uutta? Idiootti en ole, masokistia minusta ei saa, olen siis vieläkin ”vain” ihminen. Tunteva. Rakastava.

Aleksis Kiveä lainaten: ”Minä elän.”

IE

Kuva: Engin Akyurt / Pixabay

2 Comments

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *